sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Syksy

Lokakuu jo miltei puolessavälissä, ruska on parhaimmillaan, mahtava väriloisto! Parina aamuna on jo ollut nollassa mutta tänäkin viikonloppuna  upeaa auringonpaistetta, joten päivisin on vielä kuitenkin aika lämmintä.

Yyterin piikki jäi taas väliin, oliskohan ollut saamattomuutta kun olisi pitänyt kuitenkin lähteä yksin reissuun..hieman jäi harmittamaan! Koska silloin kutenkin oli upea aurinkoinen päivä lähdettiin puolukkaan, saalis olikin melkoinen; ämpärillinen kolmessa vartissa!

Syysvärejä
Puolukkaa riittämiin.. 

Mökillä käytiin pistämässä paikkoja talvikuntoon



Päätettiin sitten viimetipassa kuitenkin lähteä Kankaanpäähän puolikkaalle..Jämin jälkeen ei liikoja ole juostu mutta katsotaan miten menee. Tapahtuma on erittäin hyvin järjestetty ja sopivan matkan päässä,
toivotaan hyviä ilmoja!

Eilen Yyterissä vetämässä mäkivetoja, löytyi hyvä paikka ja oli tehokasta..huomenna normi rauhallinen kympin lenkki ja ehkä pari pientä lenkkiä vielä viikolla. Nyt pitää tankkausta suunnitella huolella, olen todennut jo että se on  aika tärkeä pointti, energiaa pitää saada tasaisesti jotta jaksaa ja jaksaa..no, jaksaahan sitä jos lönkyttelee mutta kun pitäisi pystyä jo parempaankin!

Juoksukaverin kanssa suunniteltiin ensivuodeksi jotain pidempää matkaa...saas nähdä, tässä on haeskeltu sopivaa treeniohjelmaa..

Bodybalancen olen aloittanut ja vielä se on hieman hakusessa, ei helppoa! Tuntee itsensä rautakangeksi.
Viimeksi taisin jotenkin reväyttää olkapäätäni jossain liikkeessä, paskat..olen meinaan käynyt hierojalla siitä ja saanut jo parempaan kuntoon ja taas samassa pisteessä...

Tämä viikko sisälsi parit synttärit joten kakkua on syöty yllinkyllin, nyt pitäisi taas palata ruotuun..




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti