keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Mitähän sitä tammikuussa tuli luvattua..

Muistelin hieman alkuvuotta ja mitä kaikkea silloin haastoi itsensä tekemään!
Aika hyvin mielestäni olen pysynyt suunnitelmissani, välillä on ollut pientä mutkaa ja joskus ehkä vähän mutkia oiottukin, ei paljon..
Lihaskuntoa/ -huoltoa on tullut tehtyä kohtuullisesti, ei ihan niin paljon kuin oli aikomus. Hyvä juttu että kahvakuulasta olen pitänyt kiinni...
Fyssarini sanoi että itseen pitää satsata, pitää huolta kropastaan. Sitä on tullut tehtyä, on käyty osteopaatilla ja fyssarilla ihan kiitettävästi. Onhan siitä hyötyäkin ollut. Knupiakin on siinä samalla huollettu, mukavalla tavalla...
Treeniohjelmassa olen pysynyt hyvin, nyt kun täysimatka Forssassa vaihtui puolikkaaseen on ohjelma vähän muuttunut tässä viimevaiheessa. Ensiviikolla voi ottaa vähän rennommin ennenkuin aloittaa uudestaan ohjelman viimeiset pari kuukautta.

Eilen tuli käytyä vielä reippaalla mäkijuoksulla, kyseiset mäet olivatkin isompia kuin muistinkaan mutta ylös alas ja taas ylös päästiin, kivaa vaihtelua tasaiseen asfalttiin.
Nyt parit viimeiset päivät tankkaillaan ja lepäillään jotta on lauantaina virkeenä viivalla!

Matkaan startataan jo perjantaina jotta ei tarvitse pitää turhia kiireitä aamulla. Pitää myös ehtiä rauhassa  tutustua kisamyymälään, sieltä saatta löytää jotain kivaa shoppailtavaa! Pahoin pelkään että joudun kustantamaan tyttärenkin ostoksia...





Olipa tuossa yksi vapaapäiväkin tällä viikolla joten vietin sen mökillä siivotessa. Ehti sitä myös varpaitakin vedessä lilluttamaan...


Kesälomia ja lomareissuja odotellaan, pari kuukautta vielä...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti