torstai 25. joulukuuta 2014

Nyt saa jo rentoutua...

Joulukuussa oli jonkin verran vipinää. Töissä kiirettä, remppa loppusuoralla, ristiäisetkin vielä ennen joulupyhiä, mummun mussukka sai nimen, Leo. Oma isäkin aiheutti huolta, onneksi hän on hyvässä hoidossa sairaalassa.
Yritin silti olla stressaamatta liikoja, ehdein vähän ommella joulupukin pussiinkin jotain. Jouluruuista en ota myöskään paineita, valmiina saa eikä sortteja tarvitse olla mahdottomia määriä. Rosollin haluan tehdä itse ja muutamia laatikoita. Nyt tehtiin bataatti-, porkkana- ja juureslaatikot. Valmiista soseista, ilman riisipuuroa. On tosi hyviä ja kevyempiä vaihtoehtoja peruslaatikoille.

Joulukinkun valmistaminen kuuluu perinteisesti isännälle.

Onnekseni olin ottanut pari vapaapäivää töistä joten ei tullut liikaa paineita. Mietin jo että ensijoulun varalle laadin kuukausisuunnitelman! Joka kuukausi jotain valmista....
Eipä ole joulukuussa oikein ole ehtinyt urheilemaankaan. Vesijuoksu on ainoa mitä olen harrastanut pari kertaa viikossa, aamuisin ennen töihin menoa.
Tuosta liikkumattomuudesta luultavasti johtuen sain polveni kipeäksi. Ehdin jo luulla jotain isompaakin ongelmaa mutta nyt se on vähän jo helpottanut kun on antanut sille liikettä ! Ihan reipasta peruskävelyä, nyt varsinkin kun tuli vähän lunta niin on mielellään lähtenyt pihalle. Näin tänäänkin, joulupäivänä, keli oli
tosi upea, 12 astetta pakkasta ja aurinko paistoi, mikäs sen mahtavampaa tällaisen surkean pimeän alkutalven päätteeksi. Joulutunnelmakin oli heti erilainen kun vidoinkin satoi lunta.

Nyt voisi ruveta kutomaan sukkiakin kun ei ole enään kiire minnekään. Uusia lankoja on jo hankittuna. Remppakin tavallaan jatkuu kun vielä on tavarat sikinsokin odottamassa uusia kaappeja mihin ne mahtuisivat.
Vielä on kalustusta uusittava, mm. lipastoa ja yöpöydät...

Master-Bedroom

Aidon kuusen tuoksua

Tässä joulumuori jo rentoutuu
TonttupukuVaaville

 
Paitoja pukinpussiin...  

Joulupäiväkävelyllä Yyterissä









Pitänee myös laatia jonkinlainen juoksuohjelma alkuvuodelle, suunnitelmia on alustavasti jo mietittynä...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti