tiistai 15. syyskuuta 2015

Maastojuoksukisoja

Reposaaressa järjestettiin tänä kesänä ensimmäinen juoksutapahtuma, Räpsöö Run. Toivottavasti se saa jatkoa vielä moneen kertaan, sillä tapahtuma oli oikein kiva. Matkoina 5 ja 10, ei virallista ajanottoa eikä sijoituksia. Erittäin hyvin onnistuneet järjestelyt vaikka runsas osallistujamäärä taisi yllättää järjestäjät.
Kelikin sattui taas kerran olemaan oikein upean aurinkoinen vaikka aamulla vielä sääennusteet lupasivat ukkosmyrskyjä!
Vähän etukäteen jännitti minuakin kun miltei kotimaisemissa osallistui tällaiseen kisaan, sitten onneksi tajusin että tämähän on ihan normi reipas lenkki, ei ole tarkoitus juosta kieli vyön alla. Hyvä valmistelulenkki Jämille, ajaksi sain hieman alle tunnin joten olen oikein tyytyväinen.
Juoksijat saivat mukavasti pientä naposteltavaa maalissa, saunaan pääsi ja ruokailukin oli erittäin runsas ja maukas, sen tarjosi Merry Monk. Suosittelen.
Reitti oli vaihteleva maisemaltaan ja maastoltaan, vitosen kiekka mentiin kahteen kertaan. Vähäisen asfalttiosuuden lisäksi oli soraa, hiekkaa ja metsäpolkuja...sekä upeita merimaisemia.

 



Mainio tapahtuma kaikenkaikkiaan, tällaisia ei näillä nurkin montakaan ole. Varsinkaan tällaisia joihin uskaltaa lähteä vasta-alkajakin. Ei se aika aina ole pääasia vaan se että uskaltaa lähteä mukaan tällaisiin tapahtumiin. Silloin ehkä saattaa juoksukärpänen lopullisesti puraista niin että osallistuu uudestaankin. Tapahtumissa saa aina erilaisen fiiliksen itselleen, voittajafiiliksen !

Tämä juoksu oli siis sopivasti noin viikon ennen Jämin kisaa. Hyvä treeni. Viimeinen viikko oli työreissusta johtuen lepoa, torstaina kävin vajaan tunnin reippaalla lenkillä, vähän mäkiä mukaellen..

Jämi21 oli sitten lauantaina, startti klo 11.00. Yllättävien syyskelien vuoksi kävi taas niin että aurinko paistoi, lämpöä noin 19-20 astetta. Erinomainen päivä, metsän siimeksessä oli suhtkoht sopivaa.





Viimeksi juoksin täällä pari vuotta sitten ja nyt kyllä kulki paljon paremmin. Aika parani vain muutamalla minuutilla mutta emme kaverin kanssa lähteneet edes sillä mielellä että saataisiin huippuaikoja. Nyt nämä mäet eivät olleet lainkaan niin hurjia ja raskaita kuin viimekerralla. Taisi tällä kertaa olla tarpeeksi energiaa tossuissa...huolehdin kyllä tarkkaan siitä että tuli otettua geelit tasaisin väliajoin.

Nousut ja laskut olivat kieltämättä vaikuttavia, muutamaan otteeseen kiltisti käveltiin ylämäessä. Korkein nousu oli 800 metriä. Eikä ne jyrkät alamäetkään ole mielestäni helppoja juosta.

Huoltopisteitä oli sopivasti neljässä kohtaa. Viime kerrallaha ostin täältä salomonin speedcrossit, niillä oli hyvä juosta. Nyt myös kokeilin kompressiosäärystimiä, eivät haitanneet juoksua eikä myöskään pohkeet krampanneet. Sitä vähän etukäteen pelkäsin noiden mäkinousujen vuoksi.
Vaikka vauhti ei ollut ihan hurja niin maastosta johtuen on jalat olleet pari päivää aika juntturassa, lähinnä takareidet ja kankutkin hieman.

Aika oli siis 2.26.47 matkana 21 km. Siis ei mitään ennätyksiä. Eikä ollut tarkoituskaan.Tavoite saavutettiin jo sillä että oli mukava juoksu, hyvä olo jälkeenpäin.


Siruunapaidat
Kyllä tuo mäkinen maasto sen verran vaikutti että aika naatti oli kun kotiin pääsin. Uni maittoi. Vaihteeksi sai aamullakin nukkua pitkään.

Pienellä palauttavalla kävelyllä käytiin perheen kanssa.Iltapäivällä pistettiin mökkiä talviteloille. Siellä ei välttämättä kovin enään ehdi käydä ennen talvea. Nämä viikonloput on kaikenlaista muuta puuhaa täynnä.



 

Tulihan Vaasassakin piipahdettua työreissussa. Kuopuskin pääsi iltarientoihin mukaan. Kun nyt sattuu asumaan tällä hetkellä Vaasassa...Hohtokeilausta ja iltapalaa Amarillossa...


Jälkkärijätski


Havtornet


Ensiviikonloppuna tiedossa tyttöjen viikonloppu Tikkakoskella.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti