sunnuntai 28. elokuuta 2016

Korkeenpaikanleiri



Viime viikonloppu vierähti Jyväskylässä ns. korkeenpaikanleirillä...näillä kotikonnuilla ei pahemmin korkeuseroja löydy joten nyt oltiin kirjaimellisesti pari päivää vähän korkeimmilla poluilla .

Viikonlopun tarkoituksena siis treenata Vaarojen maratonille, vaihteeksi tosiaan haastavimmissa maastoissa. Lenkit olivat ihan rentoja peekoovauhtisia mutta nuo korkeuserot toivat niihin toivottua haastetta. Samalla tuli testattua viimeisimmät polkutossuni ja totesin ne erinomaisiksi.

Mitään ennakkotietoa ei treenistä ollut, paitsi että vaativaa rääkkiä toivottiin...

Lauantaina kevyen lounaan jälkeen päästiin tositoimiin. Matkasimme Laukaalle, Multaniemen luontopoluille. Peurunkajärven rannalle. Virkistävää vaihtelua tutustua ennalta tuntemattomaan maastoon. Multamäki kohoaa yli 200 metriä rannasta. Sen huomasi sillä kiersimme reittiä eri variaatioin muutamankin kerran. Rappusetkin löytyivät, 304 porrasta. Ei hassummat. Eikä ollenkaan niin pahat kuin liki olevat miltei pystysuorat polut. Niissä jo hapotti reippaasti ja jyrkkyysastetta kuvaa ehkä parhaiten se että alas pääsi miltei samaa vauhtia kuin ylös. Loppumatkasta jo piti poimia superfoodia että jaksaa loppumatkan. Superfoodia eli mustikkaa olikin mättäät mustanaan.

Maisema näköalatasanteelta
Peurunkajärvelle

Kyllähän

näissäkin

304:ssä rappusessa

hapotti hienosti



Multamäen laelle kun pääsi hengähtämään porrasnousun tai tosijyrkän kapean polun selättämisen jälkeen, löytyi kota joka oli rakennettu Struven ketjun yhden mittauspisteen päälle.
Struven ketju on maailmanperintökohde. Nykyään kymmenen valtion alueilla sijaitsevien mittauspisteiden avulla oli 1800-luvulla tarkoitus selvittää maapallon täsmällinen muoto ja mitat. Mittauspiste on kiveen hakattu merkki, ja itse kivi on suojassa kodan lattian alla.

Tässä tytöt etsii itse mittauspistettä,
piilossa on...


Peurunkajärvi




Poluilla viihdyttiin kolme tuntia. Erittäin viihdyttävää polkua ylös ja aina vain ylös oli riittämiin. Välillä tultiin alas että päästiin taas ylös...



Illalla sauna ja hyvää ruokaa ja sopivasti palautusjuomaa..

Sunnuntaiaamulla taas ajoissa liikkeelle ja nyt suunnattiin eri suuntaan mutta edelleen vaativien mäkien äärelle. Nyt päästiin matkaan kaverin takapihalta, miltei suoraan metsään ja tossuja toisen eteen. Nyt suunnattiin Laajavuoreen. Sieltäkin löytyi sopivia polkuja ja metsäteitä sekä noita ylä- ja alamäkiäkin oikein reilusti. Alkumatkasta olivat maastot paikoitellen tosimärkiä, Siinä sitten tuli testattua kengätkin samalla. Varpaat toki heti kastuivat mutta hetken päästä myös tuntuivatkin kuivilta. Vesi vaan jotenkin pääsi pois varpaiden välistä. Inovin Rocklitet ja olen erittäin tyytyväinen.







Tämän päivän lenkin tarkoitus oli pitkä ja rento mutta sopivassa suhteessa myös mäkistä maastoa, ei ihan edellispäivän kaltaista rääkkiä. Lenkistä tuli nyt neljätuntinen. Illalla jo tuntui pohkeissa ja niissä tuntui sitten useammankin päivän ajan siltä että jotain on tehty. Maanantain pidin lepopäivänä mutta tiistaina jo pienellä palauttavalla.


Narsissiselfie

Tätit tunkkaa tanakammin


Huomenna vuorossa pitkis...toivottavasti tämä Rauli-kesämyrsky on jo siihen mennessä laantunut...


perjantai 19. elokuuta 2016

Martta


Martta 8 vk

Kesä meni jo, yhtäkkiä onkin syksy tulossa !

Kesä tuntui silti pitkältä koska vietin kesälomani jo kesäkuussa, Olen silti parhaillaankin lomalla, vauvalomalla...viikko sitten haimme perheeseemme uuden jäsenen, Martan. Martta on tänään 2 kk täyttävä shelttityttö, Foxitar Masaliisafox alias Martta :)

Kaksi vuotta ehti vierähtää Peppin, edellisen shelttimme poismenosta ja nyt taisi sitten olla aika uudelle, sillä tämä tapaus tupsahti eteemme ihan yllättäen juhannusviikolla. Pikkuhiljaa olemme totutelleet taas koiranpentuaikaan, hänelle hommattiin omaan soppeen kaikkea mahdollista ja ulos rakennettiin aidat ettei tarvitse kokoajan vahtia minne Martta suuntaa menojaan. Tällä lomaviikolla on ihan rauhassa vaan totuteltu omiin ympyröihin, nyt rupeaa hänkin jo enemmän tutustumaan uusiin nurkkiin sisällä että ulkona. Esimerkiksi peili on ihmeellinen, sen edessä voisi kaveerata vaikka kuinkakauan. Hihnaan ei vielä ole totuteltu, sehän kutittaa ja hiertää...kunhan siihen päästään tutuiksi niin päästään ulkoilemaan. Martasta saakin sitten aina valmiina olevan lenkkikaverin !
Toivoisin että Martta saisi liikkeelle myös mieheni, hän kipeämmin tarvitsisi lenkkikaveria. Kyllä Martta on häneenkin jo saanut vipinää, parissa päivässä Marttaa varten nikkaroitiin hieno portti, normaalisti siihen olisi saattanut mennä pari kuukauttakin...






Kyllä kesän mittaan on lenkkeiltykin ihan mukavasti. Lokakuussa on edessä Kolin Vaarojen maraton ja senpävuoksi on pitänyt tossuja ulkoiluttaa säännöllisesti. Varusteita on hieman uusittu, Speedcrossien tilalle löysin Inovin roclitet, ihan hyvän tuntuiset mutta ne ei pidä vettä...hhmm..Pallaksen juttuja kuin lueskelin oli ihan pakko hommata vedenpitävä takki. Päädyin Salomonin bonattiin mutta nettikaupan törttöilyjen vuoksi tilasin eripaikasta Inovin vedenkestävän juoksutakin. Se on hyvän tuntuinen mutta epäilyttää onko kovin hiostava, se jää nähtäväksi. Taas totesin että tämä laji on parhaimmillaan aikamoista välineurheilua tämäkin. Mutta eipähän sitten voi syyttää varusteita kun sataa tai tuulee yms.

Painovoimatreeniä

Kyykkyä


Yyterin kankahilla

Mustikkapolku Yyterissä

Sateisia päivä on riittänyt mutta on sitä kauniitakin päiviä ollut, metsässä on käyty myös mustikassa ja mustikkaa siellä edelleen on mättäät pulloillaan. Superfoodia on saatu talvenvaralle.


Syksyisiä tunnelmia

Kaasmarkun luontopolulla

Tuli tutustuttua myös Kaasmarkun luontopolkuun, uskaltauduin mukaan uuteen ennaltatuntemattomaan juoksuporukkaan. KPK 24/7 on facessa toimiva yhteisö ja sen puitteissa meilläkinpäin järjestetään yhteislenkkejä johon nyt myös lähdin ensikertaa mukaan. Nyt oli pieni ryhmä koolla ja emme edes löytäneet mainittua polkua koska opaskyltti oli niin pusikkoon hautautunut että näimme sen vasta tulomatkalla. Siltikin lenkki oli ihan kiva näin ensikertalaiselle, sopiva vauhti ja matka. Mukavia samanhenkisiä "pintakaasuttelijoita". Varmasti osallistun toistekin.
Tuo kyseinen polkureitti pitää mennä joskus uudestaan.

Nyt viikonloppuna on tiedossa "korkeanpaikanleiri" keski-suomen maisemissa. Siellä on odotettavissa erillaista maastoa, mäkiä, mäkiä, portaita, hikeä ja kyyneliäkin kenties...en yhtään tiedämitä on tulossa mutta innolla jo odottelen rääkkiä !

Keskustelua on aiheuttanut viimeaikoina narsistiset liikkujat..miksi treenikuvia pitää jakaa somessa, olenko siis itsekeskeinen narsisti...huhhuh..

Itse saan liikkumisesta; luonnossa liikkumisesta ja varsinkin juoksusta sellaisia endorfiinipaukkuja että tulee ihan pakonomainen tarve jakaa muillekin kyseisiä fiiliksiä. Parhaintahan se on silloin kun on kaveri mukana jonka kanssa voi heti jakaa yhteiset kokemukset ja fiilikset, mutta aina sitä kamua ei ole matkassa joten silloin tuntojaan voi jaella kuvien kanssa. Joskus siellä saattaa oma pärstäkin vilahtaa..pointtihan on siinä että, toivottavasti,  niitä kuvia katselevat samanhenkiset tyypit jotka saavat samanlaisia kicksejä itsekin. Saattaapa olla että joku sohvaperunakin innostuu kun lähiympäristössä on pilvinpimein upeita paikkoja jotka voi kokea vain menemällä itsekin sinne, metsään, rannalle tai vain jonnekin baanalle...eihän sinne juosten tarvitse mennä, kävellenkin saa hyviä fiiliksiä samoista maisemista...

Superfoodia poskeen



#munympäristö #munmaisemat #endorfiinittalteen