maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pääsiäisviikko




Sunnuntai-illalla yllättäen ilmeni kiusallisia flunssantuntemuksia...Mielestäni en itseäni olisi kylmettänyt muttei se mikään ihme olisi, nämä kevätkelit saattavat olla petollisia. Lauantain pitkiksellä paistoi aurinko tosi lämmittävästi ja sekös heti pistää vähentämään vaatteita. Jossain vaiheessa taas huomaa että on vilu...
No joka tapauksessa paripäivää meni kotona sairastaessa.
Maanantaina siis ansaittu lepopäivä nuhaa potien.
Tiistaina olisi ollut lyhyt pk-lenkki mutten arvannut lähteä vaikka kovin teki mieli...
Keskiviikoksi oli luvassa valmentajatreeni stadionilla. Voimaa ja kimmoisuutta erilaisilla harjoiteilla. Mielenkiintoista. Hyvä treeni oli, mm. sellainen johon en ikinä olisi kuvitellut pystyväni. Tasajalkahyppyjä maisemakatsomossa...hyppien ylös,  9 porrasta x 10 kertaa. Ei ollenkaan paha. Vähän kuin boksihyppyjä. Mutta minulle uusia ja suoriuduin niistä hyvin. En edes kaatunut vaikka vähän pelkäsin että niin saattaisi tapahtuakin..



Siinä kävi sitten niin että etureidet on olleet hellinä ja oikein kunnolla monta päivää. Samoin kummakyllä myös vatsalihakset ! Reisiä olen venytellyt ja käsitellyt pallolla ja voiteella ja otin jo särkylääkettäkin. Tuntuu ettei palauttavat lenkitkään paljoa helpottaneet. Niitä kivisteli vielä sunnuntainakin lenkillä..
Ilmeisesti tuollaiselle treenillä kuitenkin oli tilausta, ainakin siitä päätellen minkälaisia uusia lihasryhmiä taas löytyi.
Torstai oli taas välipäivä, shoppailin Vaasassa !
Perjantaina jäi varsinainen treeni väliin ja yritin urheasti tehdä rauhallista ja palauttavaa lenkkiä. Oli varmaan aikamoista menoa jos joku sattui katselemaan...tuntui etten päässyt eteenpäin kuin köpöttämällä...lauantain ajattelin lepuuttaa tönkköjä kinttujani ja sunnuntaina sitten parintunnin pitkikselle.
Sain mukaan muutaman juoksukaverin mukaan ja meitä olikin sitten jo viisi polkujuoksijaa nauttimassa kirpakasta ja yllättäen talvisesta aamu-ilmasta. Vaikka maassa oli parisenttiä lunta ei poluilla ollut liukasta. Maasto oli kivikkoista ja juurakkoista joten hieman varovaisemmin täytyi edetä. Hyvä lenkki joka tapauksessa. Kilometrejä ei tuolla maastolla ja tuolla vauhdilla paljonkaan kerry. Kahdessa tunnissa tuli n.12 kilometriä. Syke pysyi nippanappa pk:lla.
Sitten kotiin laittamaan ruokaa porukalle, siinä vierähti kaikkinensa taas koko päivä. Illalla vielä kuopuksen ja Martan kanssa palauttavalle kävelylle. Yyterissä viihdyttiin taas liki kaksituntinen.

Ruosniemen polkuja ja maastotossuja

Yyteristäkin löytyy mäkiä



Maanantai, toinen pääsiäspäivä olisi ollut lepoa juoksusta mutta kotiin viikonlopuksi piipahtanut
kuopus ehdotti taas aamulenkkiä. No käytiin sitten metsässä taas rennolla palauttavan palauttavalla...





Aurinko paistoi ja endorfiinithän taas jyrähteli...on tällä viikolla siis ulkoiltu ja lenkkeilty ihan tarpeeksi. Suunnitelmissa olisi vielä combattia illalla !

Huomenna olisi heti aamulla fyssari, päästän sen jalkojen kimppuun...

Martta bongasi rannalta pääsiäismunia..

Että tällaista pääsiäistä täällä vietettiin...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti