sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Jussiviikko


Juhannus oli kuinkasollakaan, aika viileää. Ei onneksi niin vetistä kun alunperin lupailtiin, juhannuspäivänä sateli tasaiseen tahtiin kokopäivän. Aatto oli miltei aurinkoinen mutta tuulinen. Vietimme juhannusta mökillä, iltaa kohden lämpötila laski niin että puolenyön aikaan oli enään 10 astetta. Tuli kuitenkin aattosaunan päälle heitettyä talviturkki mereen, toistamiseen juhannuspäivänä ja silloin olikin jo aikamoisen myrskyisää. Vesi oli kuitenkin yhtälailla märkää ja virkistävää ! Marttakin vietti ensimmäistä juhannustaan saaressa ja muutenkin olimme siellä yötä ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Martta sopeutui nopsaan eikä sitä tarvinnut kauheasti vahtia, tuntui pysyvän meidän kintuissamme ihan hyvin. Pallo oli mökilläkin paras lelu, niin hyvä että sen kanssa piti leikkiä laiturillakin ja siitähän tietty seurasi aikapiankin pulahdus mereen...mies taisi pelästyä enemmän kuin koira itse...



Juhannuspäivä kului leppoisasti sadetta pitäen. Kyllähän tuo keskikesän juhla sisätiloissakin kului, ilmeisesti muutenkin tuli juhlittua maltilla sillä sunnuntain pitkislenkki meni paremminkuin hyvin.
Kahdentunnin pk, 16 km ja keskari 133.
Viikolla oli pari treeniä, tiistaina tunnin rauhallinen metsälenkki Yyterissä ja torstaina kävin ennen töihin menoa Porin metsässä 7,5 km mäkisen treenin, ylämäet kovaa ja alamäet vähän rennommin. Pitäisi useammin tehdä treenit jo aamulla ennen töihin menoa.

Suopursu kukki Yyterissä

Porin metsää


Juhannuskoivu ?

Martan kanssa iltalenkillä

Mökille pitäisi varmaan kehitellä jonkinmoinen kuntorata, mökki on pienessä saaressa joten siellä ei juosta. Porrastreeniäkään ei saa aikaiseksi mutta jotain pitäisi keksiä. Yleensähän siellä kyllä puuhaa riittää ihan yllinkyllin, aktiivista palauttelua sanoisinko...aika tulee tosinopeasti pitkäksi jos ei mitään puuhastelua löydy. Kotona pystyy paljon paremmin laiskottelemaan kuin siellä.

Hiekkapolkua auringonsäteissä

Nyt olisi taas edessä uusi viikko. Lomaan on vielä pari viikkoa...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti