maanantai 5. kesäkuuta 2017

Uudet tavoitteet kiikarissa


Nyt kiireesti kohti uusia tavoitteita ennenkuin jämähtää ihmettelemään mitä rupeaisi tekemään. Minä tiedän jo mitä teen tänä kesänä...

Viikko Nutsin jälkeen on palauteltu ja huollettu kroppaa, lähinnä jalkoja. Keskiviikon palauttavan lenkin jälkeen pohkeiden pakotus hieman keveni. Portaat pääsee alas jo liki normiaskeleilla.
Sitten oli vuorossa kehonhuoltoa venyttelyjen ja rullailujen merkeissä. Kroppa rupesi jo taipumaan kiertoon ja kaarteisiin...sunnuntaina jo kunnolla pidempää lenkkiä tasaista ja rauhallista vauhtia. suuntasin metsään joka on hieman armollisempaa jaloille. Vähän se takkusi aluksi mutta yhtäkkiä huomasin taas juoksun maistuvan rennolta ja suorastaan sanoen lennokkaalta. Ehkä siihen taas kerran vaikutti upea ympäristö, Yyterin metsäpolut ja auringonpaiste..

 Mielessäni on käynyt että tämän vuoden treeniä voisi jatkaa pienillä fiilauksilla maratonillekin. Treenattu on tavoitteellisesti ja säännöllisesti. Olen punninnut eri vaihtoehtoja. Syyskuussa on Tampereella maraton jonka yhteistyökumppaniksi Takomorunners on lähtenyt. Yhteisön kautta pääsin mukaan joten näin ne treenit sitten jatkuu. Tampereella  olen juossut ensimmäisen maratonini mutta mielelläni menen sinne uudestaan. Tapahtuma on erittäin hyvin järjestetty ja minä pidin reitistä, vaikka reitti tehdään neljänä lenkkinä niin minulle se tuntui sopivan. Maasto oli vaihtelevaa ja helppoa.
Kesän ajalle on sopivasti aina jonkinlainen kisa kerran kuussa, sopiva tahti. LoppiExtreme on polkujuoksutapahtuma heinäkuun lopussa, elokuussa  HimosTrail, molemmat ovat Takomorunnersin yhteistyökumppaneita. Heimolaisena olen mukana...näistä siis myöhempänä juttua.

Pikkuhiljaa siis aloitellaan taas treenejä. Kolmen kuukauden soppari Pt:n kanssa päättyi tähän Nutsiin, mutta jatkoa saattaa seurata....

Heimotuubi



Niin että kesäduunit on valmiina.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti