sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Tyhjäkäyntiä



Takana on tiivis treenikausi, maaliskuusta lokakuulle on treenattu pt:n ohjeilla. Kilometrejä on tullut aikalailla. Moniin kisoihin on tullut osallistuttua ja mukaan on tarttunut paljon uusia tuttavuuksia. On osallistuttu muutamaan pieneen kisaan, muutamaan isompaan polkujuoksukisaan ja syksy huipentuikin sitten maratoniin. Kävin läpi mennyttä kalenteriani ja olen tosiaan osallistunut aika moneenkin kisaan tai tapahtumaan tänä vuonna. Ihan itsekin ällistyin, en ollut edes muistanut kaikkia. Pori-juoksu, NukkiExtreme Joutsijärvellä, HCR-puolikas, NutsKarhunkierros, Lattomeren Ultraintervalli, Jazz-hölkkä, LoppiExtreme, HimosTrail, RäpsööRun, Tampereen Maraton, Yyterin puolipiikki ja vielä pyöräilyä Tour de Pori...kyllähän sitä on oltu ahkeria ! Tuo määrä on kyllä minulle jo ihan kohtuullinen kun muutakin puuhaa on, perhe vie aikansa ja työ ja ymmärrän kyllä sen levonkin merkityksen. Aina ei voi olla juoksemassa.


Tahti on ollut kesänkin ajan tiivis mutta ei mielestäni mitenkään liian rankka. Tulosta syntyi, tavoitteet täyttyi ja nopeuskin kehittyi. Mikä tärkeää, on ollut hauskaa!
Maratonin jälkeen oli olo hetkessä ihan kumman tyhjä, ei tarvinnut katsoa kalenterista mikä treeni tänään oli vuorossa, tai tankata itseään johonkin tapahtumaan. Lokakuu meni siivillä lomareissun puitteissa ja nyt on fätti ottanut vallan vaihteeksi. Juostakin pitää. Vähän on vaan hakusessa tuo tahti, koska juoksemaan ja koska fillaroimaan ja koska sitä lihaskuntotreeniä pitää tehdä.
Kaverin kanssa jo päätettiin ensikeväänä uusia maraton, sen verran jäi kaivelemaan edellisen aika jonka pitäisi olla helposti parannettavissa. Nyt pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja aloittaa lihaskunnon kohottaminen. Se kuulemma on taas prioriteetti nro 1 seuraavan maratonin suunnittelussa. Teen toimistotöitä joten myös yläkroppa pitää saada kuntoon. Hhmm..ihan kuin olisin näitä suunnitellut ennenkin ! Toteutus onkin sitten eri asia.
Ehkäpä sitä voisi keskittyä vaihteeksi peekoohon, kävelyä ja pyöräilyä. Ohessa salitreeniä. Kesän ajan olen joutunut vähentämään lihaskuntoharjoitteita solisluun oireilun takia joten nyt pitää keskittyä siihen. Olen jo ilmoittautunut pienryhmään josta pitäisi saada täsmäohjeistusta yläkroppaan. Siitä se sitten alkaa. Jopa bodycombattiin pääsin jo puolenvuoden tauon jälkeen. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Hhmm...ihan kuin olisin näitä suunnitellut ennenkin ! Todellakin, näitä pyörittää päässään aina vuoden lopussa ja vuoden alussa...pitää nopeaan saada kalenterille käyttöä niin ei turhaan taas haahuile koko talvea. Ensivuodeksi on jo muutama tavoite joten treeni jatkukoon.


Onneksi "takapihalta" löytyy
mahtavat maastot joissa kelpaa liikkua



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti