maanantai 31. joulukuuta 2018

Kuinkas sitten kävikään...


Niinhän siinä kävi että lenkille ei joulun jälkeen päässyt. Flunssan luulin jo selättäneeni kun kuitenkin jouduin hakemaan lääkekuurin, poskiontelot menivät tukkoon. Sain kunnon penisilliinikuurin ja duactia. Jäi vain kaivelemaan kun uudenvuoden aatonaaton pitkä juoksu jäi väliin. Treenitehtaan Day on the Road piti olla loppuvuoden huipennus ja tavoitteenahan oli 35-50 km. 

Tavallaan tunsin itseni ihan terveeksi kun kuuria oli takana jo kolme päivää. Viisaampia kuunnellen jätin kuitenkin juoksematta.
Jotenka olin sitten huoltamassa muita juoksijoita. Sunnuntaiaamuna tasan klo 8 lähti 12 juoksijaa stadionilta kohti Reposaarta. 

Koska keli oli nyt haastava, erittäin liukasta ja jäistä, reittiä muutettiin meneväksi pitkin pyöräteitä. 
Näin tuli sitten suoritettua juoksuhaasteen kohta 27. Mene juoksutapahtumaan kannustamaan tai vapaaehtoishommiin. Mukanani oli Karhunkierrokselta saatu kello ja kilauttelin sitä ainakun vaan oli tilaisuus.  Toivottavasti se ilahdutti juoksijoita samoin kun tuolla Nutsin poluilla.



Juoksijoiden mukana oli myös kuopukseni jonka tavoitteena juoksuhaasteessa oli juosta puolimaratonin mittainen matka, Hän sai sen suoritettua. Pitkä juoksu on aina kivempaa porukalla, varsinkin hyvässä porukassa. Koska tällakin kertaa oli tavoitteena saada ultrakilometrejä aikaiseksi, oli vauhtikin senmukaisesti rauhallinen. 
Viime vuoden suorituksia käydessäni läpi, nousee muiden ylitse yksi suoritus josta vieläkin olen ihmeissäni. Treenitehtaan haaste, jossa lankutin 7 minuuttia. Edelleen uskomaton suoritus minulta.
Nuts Ylläs Pallas myös oli sellainen kokemus että sinne olen menossa myös ensi kesänä. Nyt vaan vähän enemmän kilometrejä, 55 .
Maratonista jäi sellainen olo ettei ole minua varten. Polkujuoksu on haastavampaa, pidempikestoista ja meno rauhallisempaa kuin varsinaisella maratonmatkalla.

Juoksuhaasteesta jäi lopulta suorittamatta vain kohdat 14. Juokse rankkasateessa (ei ollut kovin sateinen vuosi) 16. Juokse cooperintesti (en uskaltanut yrittää) 34. Juokse lenkki ilman että mukana on yhtää elektroniikkaa, ei puhelinta, ei juoksukelloa ei musiikkisoitinta (erittäin vaikeaa) Suorituksia vuoden aikana oli siten 37/40.

Ensi vuodesta on tulossa yhtä haastava ja mielenkiintoinen. Keväällä on tiedossa muutama kisa, mm. Apk-hallipuolikas, karhuviesti ja varmaan jotain muutakin kivaa. Kesästä ei uskalla muuta vielä sanoa kuin se että Lattomerellä ultraillaan ja Nuts kutsuu Hettaan heinäkuussa ja uskoakseni löydän itseni myös ties mistä...





tiistai 25. joulukuuta 2018

Flunssaa ja superkompensaatiota


Viime viikko onkin sairastettu flunssaa. Mutta ei hätää, sehän käy superkompensaatiosta elikä kunto kasvaa levossa, vai mitenköhän se meni...
Siis todella ahkeraan on levätty,  maattu soffan pohjalla ja otettu nokosia. Ei minkään näköisiä  mahdollisuuksia lähteä lenkille. Harmittaa vietävästi kun tiistaina olisi ollut kalenterissa matkauinti 1-1,5 km. Tietty myös sunnuntain pitkis ja spinni jäi molemmat tekemättä. Muutama juoksulenkkikin siirtyi.

Viimeisestä flunssasta onkin jo melkein vuosi, paitsi silloin ei ollut kuumetta. En edes muista koska viimeksi olen tarvinnut kuumemittaria.

Kun tuota ylimääräistä aikaa yllättäen ilmaantui, tutkein tämän vuoden kalenteria että mitähän sitä on tullut tehtyä. Tammikuussa tuli ahkeroitua jopa kuntosalilla muutamaan otteeseen. Juoksukilometrejä tuli 90,3. Helmikuussa oli jo täysillä Treenitehtaan treenejä karhuviestiin, mm vetoja ja lihaskuntotreeniä. Helmikuussa oli myös APK-maratoonarien hallimaraton jossa juoksin puolikkaan aikaan 2.10.05. Helmikuussa tuli myös hiihdettyä. Juoksua 94,2 km. Maaliskuussa edelleen kuntosalia, lihaskuntotreeniä, juoksutekniikkaa ja tietenkin juoksua. Kuun lopussa Pori-juoksu. 8,4 km keskarilla 5,36. Juoksukilometrejä jo hyvät 149,45 km.

Huhtikuussa päätavoite tietenkin Karhuviesti. Oma osuuteni oli 5,2 km ja keskari siinä oli 5.12. Kuukauden juoksut 152,3 km. Toukokuu oli viimeistelyharjoituksia HCM maratonille. Se meni aikaan 4.47.56. Toukokuun juoksukilometrit 136,82. Kesäkuun päätapahtuma oli Lattomeren Ultraintervalli. Ultrajuoksun saldoksi sain 52 km. Kesäkuussa juoksin yhteensä 150 km. Heinäkuussa olikin vuoden odotetuin kisa. Nuts Ylläs Pallas 30,84 km. Se meni aikaan 5.47.59. Kuukauden juoksukilometrit jäivät kokonaisuudessaan 104,6 kilometriin. Ylläksellä vaivasi juoksijanpolvi joka loppujen lopuksi sitten johtuikin selästä. Seuraavassa kisassa elokuussa ei enään polvi haitannut. Himostrail 27,6 km aikaan 4.27. Elokuussa tuli juostua 98.8 km.
Kesäkuukausina tuli paljon myös maastopyöräiltyä. Kivaa vaihtelua ainaiseen juoksemiseen.

Syyskuu toi tullessaan Treenitehtaan Sisäpiirin jonka hienossa porukassa loppuvuosi onkin mennyt nopeaan. RäpsööRun juostiin syyskuun alussa, 10 km keskarilla 5.45.
Syksy on tuonut tullessaan, juoksun lisäksi, myös lihaskuntojumpat, spinnin ja uimisen. Haluan oppia vapaauinnin eikä se todellakaan ole ollut helppoa. Voiton puolella kuitenkin ollaan jo.
Kuun lopussa juoksin Noormarkun puolikkaan aikaan 2.09.16 ja se on oma ennätykseni kyseisellä matkalla! Syyskuun kilometrit 146.15.
Lokakuussa oli odotettu maastopyöräilytapahtuma, Tour De Pori. Muuten kuukausi sujui pääosin juoksun merkeissä, 114.75 km.
Marraskuussa ei ollut enään mitään varsinaisia kisoja tai tapahtumia, mutta olihan kuitenkin Marrasputki. Jokaisena päivänä tuli juostua minimissään 25 minuuttia. No, kolmena päivänä juoksu jäi väliin mutta jotain urheilua harrastettiin kuitenkin. Marraskuussa tuli juoksukilometrejä 190.7 km.
Juostua tuli siis enemmänkin kuin vain sen 25 minuuttia kerrallaan.

Joulukuu alkoi lupaavasti treenikalenterin mukaisesti. Viikottain pääasiassa 3 kertaa juoksua, vauhtileikittelyä, vetoja ja pitkis. Lihaskuntojumppa, spinni ja uimatreeni. Yleensä myös kaksi lepopäivää. Kolmen kilometrin testijuoksu meni hyvin, olen itseeni ihan tyytyväinen. Ajaksi tuli 15.10 ja vauhdit 4.55, 5.10 ja 5.05. Keskari siis 5.03 bpm. Illalla vielä hyvät uintitreenit joissa jotain kehitystäkin sain aikaiseksi.


Sitten iskikin flunssa. Onneksi vain räkätautia, joten nyt ollaan jo paremmalla puolella.

Jouluksi jo tervehdyin senverran että pääsin pienelle n. 4 kilsan höntsälenkille aatonaattona, mikä tuntui mukavalta ja kevyeltä. Jouluaattoaamuna toinen kevyt lenkki, n. 6 km. Joulukuun kilometrit juoksulle siis 54,1 km. Vielä on muutama päivä jäljellä kerryttää matkaa, pikkaisen vaan tuntuu flunssa ottaneen takapakkia joten mennään rauhallisesti. Koko vuoden kilometrit jouluun asti 1485,8.

Tulevalle vuodelle on jo muutama tavoite mietittynä, niihin ruvetaan panostamaan vuodenvaihteen jälkeen!


sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Joulua odotellessa


Marrasputken jälkeen oli ihan rentouttavaa olla vaan. Joulukuun ensimmäisenä päivänä, lauantaina, olikin vain uintitreenit. Sunnuntaiaamun pitkä lenkki sujui kaverin kanssa Yyterissä oikein hienosti, keli oli mainio 2:12, 17.11 km avg 125 bpm.
Maanantaina oli kalenterin mukaan lepopäivä ja koska ei ollut pakko lähteä lenkille niin tosiaan pidin sen lepopäivänä. Ulkona satoi ensilumi.

Tiistaina olikin jo lumet sulaneet, ne vähäiset pari senttiä. Illan treeni oli vauhtileikittelyä, 52:17, 7 km, 124/159 bpm.
Keskiviikkona tunti perinteistä lihaskuntojumppaa. Torstaina olikin itsenäisyyspäivä, sellainen harvinainen lomapäivä ettei tarvinnut laittaa kelloa soimaan, ei ollut tiedossa mitään juoksua eikä muutakaan treeniä. Sai ihan pitää kunnon lepopäivän ja nukkua pitkään. Kieltämättä olisi ollut hieno juoksupäivä. Vähän nipisteli...
Perjantaina olin jo aikaisin aamulla uimassa ja töiden jälkeen Porin mettään tekemään mäkitreeniä, loivaa ylämäkeä, 57:38, 6.93 km, 119/162 bpm. Hyvät treenit.
Lauantaina uintitreenit. Sunnuntaina illalla spinni 1:15. Sykkeet 122/156 bpm.
Viikonloppu oli pitkästä aikaa niin sateinen että jäi juoksutreenit väliin. Vettä taisi tulla miltei taukoamatta maanantaihin asti. Viikon juoksumäärä jäikin nyt tosi pieneksi, mahtavat 14 km.

 

Maanantaina olin taas aamulla jo uimahallilla ennen töihin menoa, kilometri tuli saldoksi.
Tiistaina saatiin kunnon porukka yhteislenkille, 6 innokasta juoksijaa. Porin metsässä taas, vauhtileikittelyä hyvällä tatsilla. Ollaan kaikki vähän eritasoisia juoksijoita mutta tuollainen vauhtileikittely onnistuu hyvin, kaikki menevät reippaat osuudet omia vauhtejaan. Alku- ja loppuverra yhdessä peekoolla.  Kiva lenkki, veikkaan että kaikki saivat tasosta riippuen potkua omiin suorituksiinsa.
Mukaan mahtui vetoja ja pitkä ylämäki jossa sai viimeiset mehut tiristettyä ihan mukavasti. 55:17, 6.76 km, 129/164 bpm.

Keskiviikon jumppa löysi taas uusia lihasryhmiä. Torstaina piti olla lepopäivä. Siirsin kuitenkin perjantain testijuoksun siihen sillä muuten olisi tullut liikaa aikataulullisia haasteita. Lepopäivä oli siis perjantai.
Torstain treeni alkoi 3 km rennolla alkuverralla. Sitten takaisin 3 km niin lujaa kuin vaan mahdollista. Onneksi sain kaverin mukaan kirittäjäksi. 4.55, 5.10 ja 5.04 olivat vauhdit, sykkeet 159/172 bpm. Nämä sykkeet on minulle tosi hurjat, siis niistä päätellen menin kaikkeni antaen. Keskivauhti 5.03 min/km. Pari kilsaa vielä rentoa peekoota loppuverraksi.
Lauantaina oli uintitreeni, tunti tekniikan hiomista. Edistystä tapahtuu verkkaiseen tahtiin.
Sunnuntain treenit jäi tekemättä sillä olo oli niin flunssainen että oli tyytyminen vain joulusiivoiluun.

Jouluun on vielä runsas viikko. Vielä ei ole havaittavissa joulustressiä...


Loppuvuonna pitäisi vielä juosta yksi oikein pitkä pitkis. Day on the Road, part II. Olen ilmoittautunut mukaan, säävarauksella. Varovainen tavoite 50 km. Ainakin pitäisi päästä pidemmälle kuin viimeksi, eli siis enemmän kuin 35 km.

Juoksuhaaste on vielä hieman kesken, ehkä en saa kaikkia tänä vuonna suoritettua. Mutta aika hyvin olen niitä ruksinut pois !  33/40. Onhan tässä vielä pari viikkoa vuotta jäljellä...



perjantai 30. marraskuuta 2018

Marrasputki

Marraskuu ja Marrasputki päällä ja siis kaikkien omien treenien lisäksi päivittäinen juoksulenkki vähintään sen 25 minuuttia. Treenikalenterin lepopäivätkin on vähän kärsineet. Vaikkapa pienet lenkit ei kovin rasittavia ole olleet.  Koira ainakin ollut erittäin tyytyväinen.
Kuukausi on mennyt mukavasti ilman isompia vastoinkäymisiä, ulkona ei ole ollut ollenkaan sellaisia koiranilmoja että olisi itsensä pitänyt pakottaa juoksemaan.

Alunperin ei ollut todellakaan aikomus aloittaa koko putkea mutta sieltä itseni löysin. Varsinkin kun nyt hyväksyttiin muutakin aerobista liikuntaa mukaan. Helpottaa tieto ettei ole pakko juosta joka päivä 25 minuuttia...joskus meinaan tuntuu että valmistautumiseenkin menee jo tuo sama aika.

Marrasputken ideahan on se että hinaa itsenä ulos joka päivä, tarkoitus juosta päivittäin vähintään tuo 25 minuuttia ja mielellään tietenkin ulkona. Marraskuu on perinteisesti tosi synkkä ja pimeä kuukausi. Tuollainen putki pistää itsensä suorittamaan eikä jää sitten sisälle voivottelemaan huonoa keliä tms. Toisille siitä muodostuu pakkomielle mutta toisaalta se on hyvä keino tosiaan saada itsensä liikkeelle. 25 minuuttia päivässä ei ole paljonkaan. Tarkoitushan ei ole kerätä ja kisailla kilometreistä vaan juurikin voittaa itsensä. Tuossa minimiajassa ei montaa kilometriä kerry, mutta hei sainpahan itseni lenkille! Minusta se on tämän homman tärkein pointti!

Juoksulenkkejä kertyi pitkää ja pätkää, hidasta ja reipasta ja vetoja ja mäkiä. Juostu yksin ja porukalla. Pimeässä ja auringonpaisteessa, pienessä pakkasessakin. Vähän siellä sun täällä. Ehti marraskuussa sentään sataa ensilumikin.

Kaksi kertaa on putki typistynyt vain uintitreeniin, aikataulullisten syiden vuoksi.
Niin ja yhtenä päivänä olin liki 6 tuntia maastopyöräilemässä joten en juossut...


1/30. Marraskuun 1. päivänä oli hieno syksyinen keli, lämpöasteitakin reippaasti. Kävin Martan kanssa metsälenkillä, 6 km ja aikaa meni about 50 min. Rento aamujuoksu. Harmitti ettei ollut aikaa pidempään lenkkiin.
2/30. Aamulla ennen töitä uintitreenit ja ajattelin että se riittää putkelle. Olihan sitä kuitenkin mentävä illallakin pienelle juoksulenkille, pimeää oli ja pientä vesitihuttelua, mutta kiva fiilis kun lähdin. 4 km, 41 min keskisykkeellä 106. Oli siis tosi kevyt juoksu. 
3/30. Meni koko päivä metsässä maastopyöräilemässä. Siitä olikin erillinen postaus...
4/30. 4 km ja 32 min. juoksulenkki illalla. Keskisyke 118.

5/30. 2,65 km ja 28 min.
6/30. 6,14 km ja 48 min. Vauhtileikittelyä treenikalenterin mukaisesti.
7/30. Tunnin tiukka lihaskuntotreeni ja sen päälle oli vielä lähdettävä ulos hölkälle, 26 min ja 2,7 km.
8/30. 3,2 km ja 30 min
9/30. Aamu-uintia 1 km, juoksun jätin tarkoituksella väliin.
10/30. Day on the Road, 35,6 km ja 4,50 tuntia. Nyt oli tosiaan kunnon pitkis. Aamukahdeksalta startti Stadionilta, treenitehtaan juoksijoita oli mukana kunnon sakki ja letkassa lähdettiin kohti Reposaarta. Tiesin jo etten ehdi juosta kun aamupäivän joten jäin pois muutaman muun kanssa Kaanaan vesitornin kohdalla kun osa porukasta vielä jatkoi kohti Reposaarta ja sieltä takaisinpäin lähti kolme sitkeää ultrajuoksijaa. Pisimmän matkan juoksijat saivat kokoon 70 kilometriä. Olen tosi tyytyväinen omaan pitkikseeni, sen verran jäi kaivelemaan aikainen lopetus että pitää päästä uudelleen testaamaan. Virtaa olisi vielä ollut hetken matkaa. Mutta aivan upea päivä tien päällä.
11/30. 4 km ja 32 min. Isänpäivän lenkki olikin pientä palauttelua edellisen päivän juoksusta.

12/30. Päivä oli tosi pimeä ja sateinen. Illalla nippanappa 3 km ja 26 min. Nyt ei olisi ilman putkea lähtenyt lenkille.
13/30. 8 km ja 1,07 t. Lenkille pääsin jo aamupäivällä, työpäivän lomassa, aivan  mahtavaa juosta metsässä ja jopa valoisaan aikaan.
14/30. Lihaskuntotreeni ja heti päälle pieni lenkki. Sain kaverinkin mukaan. 2,77 km ja 25,10 min.
15/30. 4 km ja 35,54 min.
16/30. 7,05 km ja 50,54 min. Tasavauhtinen oma treenilenkki Porin metsässä.
17/30. Uintitreenit aamulla. Aikataulut ei antaneet periksi että olisi ehtinyt lenkille.
18/30. Aamulenkki  15 km aurinkoisessa Yyterissä ja illalla vielä spinni päälle 1,5 t.


Minimimäärillä mentiin useinkin, pääasia että pysyi putkessa mukana !

19/30. Juoksua jo päivällä 3,93 km ja 42 min. Illalla uimassa n. kilometrin verran.
20/30. Juoksulenkki treenkaverin kanssa 11,10 km ja aikaa meni 1,24.
21/30. 3,4 km ja 33 minuuttia juoksua. Illalla lihaskuntojumppaa tunti.
22/30. Aamu-uinti n. kilometri ja illemmalla reipas vk-lenkki kaverin kanssa Porin metsässä, 9,57 km ja  aika 1,02,47.
23/30 Juoksua 33 min 3,66 km
24/30 Juoksua 35 min 3 km
25/30 Juoksua 1,04 8,13 km sunnuntain iltalenkki. Päivä oli kiireinen joten pitkää lenkkiä ei ehtinyt juosta.

26/30 Juoksua 51 min 6,3 km. Tänään satoi ensilumi !
27/30 Juoksua 1,58 t ja 12,18 km Yyterissä, rannalla ja metsässä päivälenkki Martan kanssa. Aivan uskomattoman upea aurinkoinen päivä.
28/30 Juoksua 30,53 min 4 km lihaskuntojumpan päälle.
29/30 Juoksua hektisen päivän päätteeksi minimi 25,09 min ja 3,8 km
30/30 Finaalijuoksu putken lopuksi! Perjantaipäivä ja omassa treenikalenterissa luki reipas maastolenkki 90 min. Töistä suoraan lenkille ja sain kaverinkin mukaan. Tosi tuulinen ja sateinen keli. Hyvä lenkki saatiin aikaiseksi, 13,35 km ja aikaa meni 91 min.

Mainio marraskuu. Yhteensä matkaa kertyi 190,7 km. Ennätyskilometrit, ennen en ole tuollaista määrää kuukaudessa juossut. Kolmena päivänä jäi juoksematta ja pari kunnon pitkistäkin jäi pois joten petrattavaa on ensi vuodelle.

Juoksuhaasteista on vaivihkaa tullut ruksittua kolmekin kohtaa, juokse joka päivä viikon ajan, juokse niin hitaasti ettei rasitus ole kävelyä raskaampaa. Tässä vaiheessa vuotta voi olla huoleti senkin vuoksi että sama perusjuoksulenkki on tullut suoritettua kaikkina vuodenaikoina.

Huomenna on uintitreenit. Juoksusta pidän lepopäivän.


tiistai 13. marraskuuta 2018

Treenitehdas tien päällä




Treenitehtaan ideoima Day on the Road starttasi lauantaina aamukasilta urheilukeskuksen stadionin kupeesta. Mukana oli valkun lisäksi kymmenen juoksijaa. Reitti oli etukäteen mitattu ja se koostui kahdesta 50 kilometrin osuudesta. Eka etappi päättyi muutaman pysähdyksen jälkeen Reposaareen ja sieltä sitten takaisin kaupunkiin.
Itsellä oli menoa yhdeltä päivällä joten en aikonutkaan juosta kuin kotiin asti, se sitten toteutuikin ihan hyvin. Kilometrejä tuli n. 35 ja kotona olin 12.55. No, vähän meni viimetippaan. Voimia olisi vielä ollut jatkaakin.
Lenkistä tuli joka tapauksessa pisin pitkään aikaan, viikon pitkis. 35,6 km ja 4,50 t. Ei huono treeni. Keskisyke 139.
Kieltämättä jälkikäteen vähän harmitti kun en lähtenyt muiden mukana Reposaareen asti, saldoksi olisi silloin tullut 50. Toivotaan revanssia ! Kanssani samaan paikkaan lopetti muutama muukin ja osa jatkoi eteenpäin. Useammallekin juoksijalle tuli tosi huikeita parannuksia omiin juostuihin kilometreihinsä. Paluumatkalle kaupunkiin lähti 3 juoksijaa, heidän taipaleensa riitti 70 kilometriin mikä oli aivan huikea suoritus sekin. Keli muuttui siinä vaiheessa jo aika sateiseksi ja pimeäksi muutenkin mustassa marraskuussa.

Juoksuun en sen kummemmin etukäteen tankkaillut, reppuun  mukaan evästä ja juotavaa. Banaania ja pari muffinssia ja oli jopa vihreitä kuulia. Taskussa oli geelinappuloita. Huolto pelasi mainiosti joten mitään ei tarvinnut itse kantaa mukana. Huoltopisteitä oli menomatkalla n. 10 kilsan välein, ihan sopivasti.
Tuo muffinssi oli uusi tuttavuus. Niiden vaikutusta on niin paljon kehuttu että kun käteen sattui pussi gluteenittomia sitruunamuffinsseja , oli pakko ostaa. Ihan ok tankkausherkku se olikin, sopivan pienikin.

 

Lähdössä jo sen verran oli päivä valjennut että otsalampunkin voi jättää repunpohjalle. Aika pitkälle päästiin kovan pulinan säestämänä. Juttua piisasi, puhekaverit vaihtoi välillä paikkaa ja samoin etuosa ja takaosa vaihtelivat järjestystä. Mukana oli yksi todellinen ultraaja joka varsinkin alussa jarrutteli vauhtia. Kärkihän lähti heti alkuun hurjaa menoa, tarkoitus oli pitää sellaista vauhtia yllä että jaksaisi sen 100 kilometriä. Hitaasta vauhdista johtuen myös vähemmän juosseet pysyivät hyvin matkassa.
Kelikin oli mainio, tuhruinen ja harmaa mutta muuten sopiva. Ei mitenkään liian kuraistakaan, hapekas sanoisin.  Lämpimästä marraskuusta johtuen ei ollut loskaa eikä kuraa eikä liukasta, vihreän vehreää, ainakin sorateiden reunoilla. Sorateitä mentiin alkumatka, se oli jaloille paljon mukavampaa kuin asfaltti.

Tässä vielä koko jengi koossa

Pitkis oli lähiliikuntaa parhaimmillaan. Mahdollisuus ultrakilometreihin ihan miltei kotiportilta. Ei ollut osallistumismaksuja ja palkinnoksi sai erittäin hyvän mielen.
Voin vain  kuvitella kuinka täpinöissään olivat ne jotka tekivät omia ennätyksiään!


maanantai 5. marraskuuta 2018

MTB Girls Only


Lauantai vietettiin taas, kas kummaa, metsässä. Tällä kertaa maastopyöräilyn merkeissä.
Poriin perustettiin  loppukesällä faceryhmä joka on suunnattu maastopyöräileville naisille, tasoon katsomatta. Yhteistapahtumia, ajo-opetusta, oheistreenejä yms. hauskaa.  MTB Girls Only
Viikonloppuna oli siis ryhmän ensimmäinen yhteistapahtuma. Pyöräilyä maastossa ja samalla tehokasta ajo-opetusta. Alkeita asennoista ja säädöistä ja varusteista ja ajamisesta jne.
Mukaan saatiin kymmenen naista ja ohjaajana toimi Perttu Pärssinen. Hyvä tyyppi, pätevää opetusta ja hyvää lajituntemusta, ei minkäännäköistä turhautumista kun tällaisille wannabe-pyöräilijöille opetti taitoja.

Aamulla pakattiin auton perään kaksi fättiä ja lähdettiin tyttären kanssa kohteeseen. Turhaan etukäteen pelkäsi sateista keliä, alussa oli pätkä niljakkaita juurakoita mutta metsään päästyä oli ihan kuivaa, keli oli mainio. Vaatteitakin oli päällä juuri sopivasti, ei tullut kylmä. Toki hiki oli useaan otteeseen kun keskittyi ajamiseen jossain haastavassa paikassa...

Alun höpinöiden jälkeen lähdettiin letkassa metsään. Pienen siirtymän jälkeen sopivassa kohtaa harjoiteltiin mm. mutkassa ajamista. Mutkia ei ajeta suoriksi vaan siinäkin on omat tekniikkansa. Fillari toiseen suuntaan ja kroppa toiseen suuntaan ja se on niin helppoa. Tai siis kroppa on pystyssä oikean painopisteen kohdalla ja fillari sitten taas kallistuu. Sitä harjoiteltiin ja hyvin saatiin ohjausta ja opetusta. Mietin että menenköhän ollenkaan oikeaa suuntaan kallistuksieni kanssa mutta ope huuteli hyvä hyvä, niin päättelin että oikea asento on, tai ainakin sinne päin. Mutkia hinkkailtiin tovin ja jatkettiin matkaa.



Kun eteen tuli hankalia paikkoja niihin jäätiin opettelemaan. Ajeltiin muutamaan kertaan ja onhan se asioiden kertaus hyvä keino oppia. Ope oli erittäin hyvä, hän katsoi ja opasti ja kannusti oikeaan suoritukseen oikein kiitettävällä tavalla. Harjoiteltiin ylämäkitekniikkaa ja taktiikkaa ja samoin alamäkiä. Juurakkoista ja kivikkoista pätkää, mutkia ja ajolinjoja. 

Yritettiin etsiä ylämäkiä ja alamäkiä mutta kun Porissa ollaan piti tyytyä niihin mitä löytyi. Toki ne olivat erittäin hyviä mäkiä harjoitteluun, ei olisi tarvinnut olla yhtää isompia. Riittävästi löytyi haastetta. Opettaja kyllä ihmetteli missä ne mäet ovat...

 


 

Kiva kohta oli pieni pätkä jossa päästiin ajamaan ympyrää jatkuvalla kierteellä ja siinä treenattiin mm. suoria ajolinjoja. Tarkoitus oli siis mennä suoraan, ei mutkitella puolelta toiselle. Rohkeasti kivien ja juurien yli. Polun varrella olikin yksi sopivan pieni, tai toisaalta iso, hankala kivi jonka ylimenoa harjoiteltiin. No minä jäin kyllä pariin otteeseen siihen aina jumiin kun ei ilmeisesti ollut tarpeeksi vauhtia. Rohkeesti vaan pitäisi mennä, ottaa kunnon vauhti ja suunnata suoraa ajolinjaa eteenpäin.

Opein ainakin sen että vauhtia pitää olla riittävästi, mennä rohkeasti ja rennolla otteella. Jarruja ei tarvitse käyttää vaan mennä vaan eteenpäin. Yhdessä kohtaa kyllä huomasin miten käy jos ei ole sormet jarruilla valmiina. Siis pari sormea pitää olla koko ajan valmiudessa mutta kuitenkin pitää olla varovainen ettei väärässä paikassa jarruttele.


Jossain vaiheessa oli vähän pidempi siirtymäpätkä kun lähdettiin kohti Susisuota. Sinne mentäessä oli mukavaa polkua. Yksi pitempi loiva alamäki oli tosi tekninen joten siinä sai olla kieli keskellä suuta ja välillä meno tyssäsi johonkin kiveen tai juurakkoon. Sitten vaan taas vauhti päälle ja eteenpäin.
Välillä aina kokoonnuttiin yhteen ja odoteltiin että kaikki pysyvät mukana letkassa.

Kaikilla oli myös eväät mukana joten puolilta päivin pysättiin pienelle paussille jotta saatiin reput keventymään. Kyllähän metsässä ruoka maistui. 




Loppupäivästä päästiinkiin treenaamaan pieneen alamäkeen, tosi kivinen kohta. Siinä kohtaa heti ensimmäisellä kerralla pysäytin pyörän ja talutin sen alas. Mäki oli siis erittäin pieni mutta jyrkkä ja kivinen. Siihen jäätiin myös harjoittelemaan oikeaa ajotekniikkaa. Ajolinjan piti olla suora, vauhtia tarpeeksi että pääsee ensimmäiselle nyppylän laelle ja sitten suoraan kiven yli ajolinjaa seuraten loppuun asti. Helppoa.
Seuraavalla yrittämällä mulla loppui vauhti liian aikaisin joten lähdin takaisinpäin saadakseni vauhtia niin että pääsen perille asti.

Uusi yritys. Perttu kannusti ja ohjasi oikealle ajolinjalle. Hurraa, pääsin kuin pääsinkin kiven yli. No, sitten tapahtui jotain, pyörä pysähtyi siihen ja minä lensin sarvien yli että hups vaan. Ajolinja meni liian sivuun ja en ole varma käytinkö jarruja koska pyörä pysäsi kuin seinään. Tai sitten oli edessä sopiva kivi. Löysin siis itseni pienen kuusen juurelta. En ihan suoraan lentänyt eteenpäin vaan onneksi siinä kohtaa oli pieni kuusi johon kapsahdin.
Taisi olla hurjan näköistä muiden ilmeistä päätellen. Onneksi lensin vähän sivuttain polun varrella olevan pienen kuusen juureen. Se vähän pehmensi iskuja. Hetken kuulostelin olotilaa, korvan juuressa tykytti mutta ei päässä, onneksi...lonkkaan oli tullut osumaa mutta ei tuntunut isommin muualla. Olo vähän hutera varmaan enemmän pelästymisestä. Istuin hetken kannon nokassa ja keräilin itseäni. Kaikki raajat kuitenkin toimivat normaalisti. Siitä kun lähdettiin jatkamaan matkaa niin jalkakin vielä nousi heittämällä pyörän selkään.



Päivä rupesi siinä vaiheessa jo hämärtymään joten matkaa piti jatkaa että päästäisiin sieltä poiskin ennen pimeää.
Matkan varrella toki vielä opeteltiin esim. liukkaan puun ylitystä. Kaatuneita puunrunkoja tuolla metsässä kyllä on pitkin poikin poluilla tosi paljon.

Eihän siinä kauankaan mennyt kun oltiin takaisin lähtöpaikalla. Siellä vähän banaania poskeen ja fillareiden pakkaamista autonperään. Kotona piti vielä pestäkin isoimmat kurat niistä pois.













Nyt pari päivää jälkeenpäin on mustelmia ilmaantunut pitkin poikin kroppaa, lonkassa vähän isompi jälki, korvanlehdessä pari naarmua mutta ei onneksi isompia haavereita jäänyt. Luut ehjinä joten tuli todettua ettei ole osteoporoosiakaan vielä tiedossa. Sunnuntain treenit jätin suosiolla väliin, vaikka illalla kävin kokeilemassa pientä juoksua. Kilometrejä 4 ja aikaa meni 35 minsaa. Hyvin sujui ainakin tuollainen hidas hölkkä.

Päivän saldona muuten oli kaksikin kaatumista, onneksi molemmissa jäätiin pelkkien mustelmien tasoille. Pitää muistaa että varusteet on oltava kunnossa, turvallisuus ennen kaikkea. Aina ei varovaisuudellakaan ole isoa merkitystä sillä silti saattaa tulla yllätyksellisiä kaatumisia. Hienoa että on mahdollisuus osallistua tällaisille reissuille jossa on asiantuntevaa opetusta ja tietenkin paljon muitakin innostuneita. Maastossa on mahtavaa fillaroida välillä yksikseen ja välillä ryhmässä. Porukalla aina on turvallisempaa, varsinkin jos jotain sattuu matkan varrella,





























Lihaskipua on ilmaantunut jonkin verran ja veikkaan ettei ne kaikki johdu tuosta kaatumisesta. Koko päivä, 5-6 tuntia maastossa, kilometrejä ei tullut kuin vähän päälle 20 mutta kroppaa on käytetty koko päivän joten kait se jossain pitää tuntuakin.



sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Mistä niitä endorfiinejä oikein saa


Satunnaisesti varmaan monella liikkujalla on aina joskus motivaatio hukassa. Treenata pitäisi ja on jopa kalenteriin merkattu milloin mitäkin pitäisi tehdä. Aina sekään ei toimi. On kiire, huono keli, huono päivä, huono olo, laiskottaa...ei ole kaveria kenen kanssa lähtisi lenkille jne.

Kun joskus treenasin ensimmäiselle maratonilleni, etsin huolella netistä itselle sopivan ohjelman ja sitä tuli hyvin noudatettua. Seuraavalla kerralla siitä ei tullut enään mitään. Suhtaudun ohjelmiin jokatapauksessa rennosti, tehdä pitää mutta pitää myös tehdä muutoksia jos siltä tuntuu. Kelikin ratkaisee joskus, pitkän lenkin voi kurjalla säällä lyhentää tai siirtää toiseen päivään. Tai jos vaan muuten on liian tiukka aikataulu tai eipä sitten juuri sinä päivänä nappaa. Kun tekee itselleen stressin kalenteriin merkatuista treeneistä, ei todellakaan lähde liikkeelle kuin hampaat irvessä. Silloin pitää jo pitääkin vaikka viikon tauko tarpeen vaatiessa. Tai edes muutaman päivän.

Kun on kaveri jonka kanssa sopii lenkille lähdöt tai muut treenit, ei olekaan niin helppoa luistaa kun on jonkun kanssa treffit sovittuna.Usein käykin niin että toista väsyttää mutta toinen innosta puhkuen vetää mukanaan, lopulta molemmat on tyytyväisiä. Huonon päivän kohdalla on tosi helppoa olla lähtemättä. Muutamia kertoja kun on juuri noista syistä jahkaillut ja pähkäillyt liian kauan lähteekö ulos vai ei. Yhtäkkiä onkin jo ilta taikka alkaa vesisade niin todella harmittaa ettei lähtenytkään. Välillä taas on ihan hyvä että ei ole sopinut kellonaikoja niin voi kipaista lenkille juuri silloin kun oma aikataulu antaa myöden.


Olen yrittänyt jotain lenkkejä tehdä aamuisin ennen töihin menoa. Uimatreenit on myös mukava tehdä aamulla. Senkin pitää jo illalla päättää lähteekö vai ei ja myönnän että siltikin sitä jahkailee aamulla että viittisköhän kuitenkaan. Aamutreenissä on se hyvä puoli että silloin on päivän treenit tehty ja kotona ehtii illalla puuhastella jotain muutakin. En todellakaan ole mikään aamuvirkku mutta aamutreenin jälkeen olo on kyllä paljon virkeämpi, mieli varsinkin.

Hyvä keino saada lisää intoa on hakea treenikavereita jostain ryhmästä. Ryhmäliikuntatunneilla on paljon jumppaajia yhdessä mutta se ei silti ole sellaista ryhmähenkeä mikä saa ylös soffalta silloin kun sinne uppoutuisi. Toki kun on hyvä jumppa tiedossa ja mainiot vetäjät niin aivan varmasti lähtee tunnille.

Olen nyt parisen kuukautta ollut treeniryhmässä jossa on pitkälti toistakymmentä wannabe-urheilijaa. Mahtava ryhmä joka tosiaan innostaa uusille leveleille. Valkku ohimennen mainitsi saavansa meistä endorfiinejä ja niinhän se on. Me kaikki valmentajaa myöten innostamme ja kannustamme toinen toisiamme. Uskon että kaikki saavat endorfiinejä ryhmätunneillamme, juoksulenkeillämme sekä tuolla somessa ja watsappi-ryhmässämme. Meitä on eritasoisia liikkujia, kaikilla on omat tavoitteensa ja tahtonsa kehittyä. Luulisin että miltei jokainen on itsensä jo ylittänyt jollain osa-alueella. Kaikkien naamalla näkyy vain tyytyväisiä ilmeitä.

 


Tuntuu hyvältä kun voi kannustaa kaveria vaikka sellaisessa jutussa mikä itselle on tutumpaa ja samoin saada kannustuksia itse, kun on saavuttanut jotain uutta.

Vaikka nyt noudatankin ihan itselle räätälöityä treeniohjelmaa ja teen treenit pääasiassa yksin, ja kun niistä välillä tulee kerrottua esim. watsappiryhmässämme, josta saa kaikenlaista, kannustavaa kommenttia niin se on hienoa. Samoin siellä tulee tsempattua muitakin, joten mielestäni se tuo potkua treeneihin. Meillä on kolme kertaa viikossa yhteistreenejä ja niissä varsinkin luodaan sitä yhteishenkeä.

Minusta onkin tärkeää tuo vuorovaikutus, vaikka jokainen ollaankin omilla tasoillaan, silti tuo yhdessätekeminen kannustaa ja antaa puolin toisin niitä hyvänolon tunteita, endorfiinejä.

Endorfiinejä ei siis tarvitse etsiä esim. pitkistä lenkeistä, joissa pääsee flow-tilaan, vaan niitä saa ihan pienistäkin asioista.



Tänään kävin hakemassa niitä hyvänolon tunteita pikältä metsälenkiltä. Kaveriksi sain Leenan treeniryhmästämme. Syksyisen kirpakka keli ja auringonpaiste. Aika upea aamunaloitus.


lauantai 20. lokakuuta 2018

Maastopyöräilyä TourDePorissa


Lunki retkiryhmä ja Tour De Pori. Eihän se nyt niin rauhallista menoa ollut ollenkaan mitä saattaisi luulla. Juurikin sopivaa minun tasoiselle maastopyöräilijälle. Mielestäni meno oli ihan riittävän reipasta, maisemia ehti vilkuilla vain sivusilmällä. Valitettavasti kuvia ei letkassa ehtinyt ottamaan vaikka maisemat olivat aivan upeita, syksyisiä ruskansävyjä pitkin polkujen reunamia. 
Lähtö oli Porin maauimalasta. Ryhmiä oli useita mistä oli valinnan voinut aikaisemmin jo tehdä. Matkoja löytyi erilaisten vaatimustasojen mukaisesti. Me olimme perheen voimin liikkeellä, minä ja esikoinen ja kuopus. Niemen Lenkkiryhmä. Poika valitsi kaikkein teknisimmän letkan ja tytär vähän vähemmän teknisen ja minä sitten kaikkein helpoimman.
Yhteensä pyöräilijöitä oli n. 180. Erilaisia ryhmiä oli 7, jokaiseen makuun varmaan löytyi sopiva.

Niemen Lenkkiryhmä
Minun valitsemassa ryhmässä oli n. 25 maastopyöräilijää, oli fättiä ja tavallista maastopyörää. Lunki retkiryhmä lähti jonossa kohti Meri-Poria. Suunniteltu tauko olisi Teboililla, pari pientä pysähdystä oli myös matkalla. Etukäteen suunniteltu aikataulu piti hyvin paikkansa, matkaksi tuli 50 km ja aikaa meni kahvittelutauko poislukien hippasen yli 4 tuntia. 
Paluumatka tultiin pääosin eri reittiä. Keli oli poikkeuksellisen hieno lokakuulle, pientä pilveä ja lämpötila reippaasti yli normi syyskelin. Maikkalan mittari näytti reissun loppuessa +16 astetta. Vaatetta oli sopivasti, onneksi ei aurinko paistanut sillä silloin olisi ollut tukalan lämmin.
Reitti oli suhteellisen helppoa, oli soratietä ja vähän asfalttiteitäkin, pyöräteitä jne. Suurimmaksi osaksi mentiin metsässä polkuja ja pieniä metsäteitä, teknistäkin pätkää löytyi ihan mielestäni sopivasti, kivikkoa, juurakkoa jne.

 

Mukana oli monentasoista pyöräilijää ja letkassa matkanteko sujui hyvin, ketään ei moittinut tai harmitellut jos jossain vaiheessa tuli kovin pysähdyksiä teknisestä alustasta johtuen.
Valitsin tuon reitin jo senkin vuoksi että löytäisin hyviä reittejä akselilla Yyteri-Pori. Olihan tuolla reitillä paljon tuttujakin polkuja mutta myös yllätyin kun varsinkin takaisin tullessa oli aivan outoa maisemaa. Tietenkin kun uusille paikoille ilmestyi oudoista paikoista, kuten ennenkokemattomilta poluilta, niin eihän ne tutuilta tuntuneet. Kunnes matka jatkui ja tajusikin missäpäin ollaan.

Maikkalasta lähdettiin kohti Paratiisinmäkeä, Tuorsniemi-Leppäkorpi-Pietniemi-Paarnoori-Uusiniitty-Preiviiki-Mooskeri-Riitasarka-Huhtala ja sieltä Tepparille tauolle. Puolen tunnin paussin jälkeen jatkettiin taas uusin energioin. Nyt mentiin kakkostien toiselle puolelle, kohti Pihlavaa, Rieskala-Enäjärvi-Kyläsaari-Uusinitty. Sitten takaisin tien toiselle puolelle, Paarnoori-Pietniemi-Vähärauma-Musa-maikkala. 

Viime vuonna reissun jälkeen oli takalisto todella kärsinyt ! Nyt ei tullut sellaisia seuraamuksia ollenkaan, varmaankin auttoi myös pyörän uusittu satula.


Maikkalassa oli tarjolla lämmintä
ruokaa, kinkkukiusausta ja kaffetta päälle. 
Kyllä maistui. Sen jälkeen pestiin pyöristä 
isoimmat kurat pois. Kunnon letkulla 
suihkutettiin koko fillari, 
viime vuonna sai samalla kertaa pestä itse 
ajajakin. 
Nyt ei ollut ollenkaan niin kuraista menoa 
joten pyöräkin oli suht hyvässä kunnossa.

Sitten saunaan. 
Uimaankin olisi ollut mahdollisuus. 
Jätin simmarit kotiin ettei ketään vaan 
pääsisi yllyttämään! 
Saunan lauteilla istuminenkin oli 
kyllä hienoa, 
löylyt on komiat maauimalassa.







Tapahtumasta löytyy infoa Porin Tarmon sivuilta ja FB;stä. Ensi vuonna mukaan, TDP on todellakin matalan kynnyksen tapahtuma, ensikertalaisena minäkin siellä oli viimevuonna, takana 3 maastopyöräilykertaa ja hyvin selvisin.

Pyöräilypäivän jälkeen jätin sunnuntaiaamun pitkän juoksulenkin väliin ja menin vasta illalla 1,5 tunnin spinniin. Hyvin siellä vielä jaksoi, ainakin jalkojen puolesta...





torstai 11. lokakuuta 2018

Mennään metsään

Treenikalenteria on noudatettu mahdollisuuksien mukaan. Nyt lauantaina kylläkin vaihdoin uintitreenit maastopyöräilyyn. Tyttären kanssa aamulenkillä Yyterin maastoissa, 17 km ja pari tuntia. Suunnattiin ihan rennolla menolla kohti Huhtalaa ja Leveäkarin lintutornia. Sinne ei ihan perille asti fillaroimalla pääse, kapeita ja välillä huonokuntoisia pitkoksia. Joten siis nytkin edettiin välillä pyöritellen, välillä taluttaen ja välillä jotenkuten edetessä kohti lintutornia. Taskussa poltteli yksi twix-patukka evääksi ! Vesi oli kuitenkin niin korkealla että päädyttiin palaamaan takaisinpäin, ennen mahdollisia kahluureissuja.
                                                                                                                                                                                                                                                                           

Twix syötiin sitten paluumatkalla pellonreunassa.
Mahtava aamulenkki taas lähimetsissä.

Olen huomannut että usein huomaamattaan löytää itsensä metsästä. Koiran kanssa suunnataan suoraan metsäpoluille, sillä silloin Martta pääsee irti hihnasta ja molemminpuolin lenkki on paljon mielekkäämpi.

Myös juoksutreenit teen mieluummin metsäpoluilla ja pikkuteillä. Niitähän Yyterissä riittää. Viime viikonlopun pitkikselle Yyteriin sain seuraa kaverista joten pitkis meni taas mukavasti metsäpoluilla. Tänä viikonloppunakin vein juoksukamut metsään. Vaihteeksi Porin metsään.

Pitkä pk-lenkki sujui mukavasti rupatellen kun kiersi maastolenkin kahteen kertaan. 130 keskisykkeellä 15 km ja 1,55 min.




Metsästä ei vaan saa tarpeekseen, miten silmä lepääkään puissa, varvikoissa ja etenkin näin syksyllä yllättävistä väriläiskistä kun puut vaihtavat väriään. Vihreää löytyy lukemattomia eri sävyjä, maasta ja puista ja siltä väliltä.

Myös Martta ilmiselvästi nauttii eniten siitä kun päästään metsänreunaan, polunpäähän ja hän pääsee irti hihnasta. Voi sitä riemun määrää.

Välillä on itselläkin vaikeutta pitää esim. juoksua yllä kun pitää ihastella maisemia. Samat maisemat tuntuvat joka kerta ihan uusilta. Pitäähän niitä sitten ikuistaa kamerallakin, vaikkakaan kamera ei todellakaan sitä oikeaa fiilistä tallenna. Se pitää kokea ja tuntea paikan päällä.
 























Tänä syksynä on ollut jo aikamonta syysmyrskyä. Metsässä tulee yllättävissä paikoissa eteen kaatuneita puita. Paljon niitä on jo siirretty pois tieltä mutta kyllä niitä silti saattaa eteen jossain kaukaisemmalla polulla tupsahdella.

 















Ylellä oli parin viikon kampanja, 24.9.-7.10. Siinä laskettiin paljonko Suomessa kertyi metsäkäyntejä, huikeat 775 996 kertaa. Minäkin tuona aikana piipahdin metsässä useita ketoja. Koiran kanssa, juoksemassa, maastopyöräilemässä, kävelemässä...

Metsässä liikkujan on hyvä tietää esim. mitä jokamiehenoikeudet pitää sisällään. Saat liikkua ja marjastaa ja sienestää mutta paljon pitää ottaa myös huomioon mitä metsässä ei saa tehdä.

Ylen sivuilla kerrotaan miksi laskemme luontokäyntejä Mennään metsään-kampanjassa.