sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Siis se kevyempi treeniviikko


Flunssaisen viikonlopun jälkeen on menohalut pinnassa mutta aloitetaan varovaisesti. 
Maanantaina oli ihan pakko illemmalla lähteä pihalle auringonpaisteeseen. Jos vaikka kirpeä pakkasilma auttaisi paremmin kuin buraC. Ehkä se vähän klaarasi röörejä. Martan kanssa siis kävin ihan rauhallisella kävelylenkillä, n. 1,5 tuntia. 
Tiistaina edelleen mahtava aurinkoinen pakkaspäivä. Lopetin työt ajoissa että ehdin auringon perässä. Nyt pitkästä aikaa ajattelin ulkoiluttaa läskipyörää. Pakkasta oli senverran että änkesin itseni toppapukuun. Tarkoitushan oli mennä tosi rauhallisesti ihan ilmasta nauttien. Renkaista päästeltiin vähän liikoja ilmoja pihalle. Läskipyörässä ei kait saisi olla liikaa ilmaa renkaissa. 
Että niin olen ainakin ymmärtänyt.
Suuntasin metsään, kohteena Yyteri. Meno oli niin raskasta että huh huh, tämänhän piti olla tosi rauhallinen reissu. Hikeä pukkasi vaikka kuinka hiljaa menin. Jalat hapotti alta aikayksikön. Tulin sitten siihen tulokseen että renkaissa oli liian vähän ilmaa, ainakin minulle. Tuntui ettei pyörä rullaa edes tiellä ilman että kiersi kampea koko ajan. Itsepähän halusin vähentää ilmoja joten ei auttanut kiukutella kenelläkään. Kävin kuitenkin rannalla asti ihailemassa talvista maisemaa. Aurinko paistoi upeasti ja lumi kimmalteli. Sitten metsäreittiä suorinta tietä kotiin. Koko vaatekerta oli niin märkä että olisi saanut vääntää kuivaksi.
Tuli reisusta kuitenkin 1, 25 tuntia ja n. 10 kilsaa. Keskisyke oli tosi matala vaikka hikeä pukkasikin suurimman osan matkasta.
Mieli oli hyvä kun tuli tehtyä! Mutta renkaisiin pitää saada lisää ilmaa.

Porin metsälatuja

Keskiviikko olikin hiihtopäivä !
Lähdin vasta lähemmäs neljää mutta aurinko paistoi vielä täysillä. Pakkasta liki 10 mutta tuullut ei nimeksikään. Suuntasin Yyteriin, taas kerran. Rannalla oli hyvät ladut joten nautin siellä mahtavasta kelistä, auringosta ja aivan hiljaisesta maisemasta. Otin nyt ihan rauhallisesti, pääasia nauttia päivästä. Matkaa kertyi kymmenisen kilometriä ja aikaa meni 1,45 tuntia. Aivan nautinnollista menoa siis tänään. Kotiinpäin lähtiessäni jo rupesi aurinkokin laskemaan taivaanrantaan. Aivan mahtava hiihtolenkki.
Torstaina juoksulenkki. Töistä suoriksi Porin metsään. Pakkanen oli jo hyvin laskenut, enään vain -5 astetta. Ensimmäiset pari kilsaa oli syke tosi korkealla ja jo meinasinkin tehdä lenkin lyhyenä, jos tuo flunssa kuitenkin vielä vaikuttaa. Syke sitten laskikin normi peekoon tasolle, n. 134, joten jatkoin matkaa. Saldoksi tuli 7 km,
Perjantaiaamuna pakkasin autoon sukset. Keli oli aivan loistavan talvinen, yöllä satoi lunta oikein kunnolla. Päivä oli edelleen aurinkoinen, pakkasta 5-7 astetta. Kyllä lomalaisten on tällä viikolla kelvannut ulkoilla. No minä olen kyllä ollut miltei koko viikon töissä. Mutta perjantaina suuntasin taas kerran suoraan töistä Porin metsään. Ohjelmassa oli vk-lenkki mutta vaihdoin sen hiihtoon. Puolisentoista tuntia sivakoin ja siinä kertyi 10 km. Olin Porin metsässä ensimmäistä kertaa suksien kanssa. Ladut olivat loistavat, suuntasin kuitenkin vähän rauhallisemmalle reitille jossa sai mennä ihan melkein itsekseen ja rauhassa.
Lauantaina piti olla totaali lepopäivä mutta olihan upeaan pakkaspäivään ja aurinkoon lähdettävä nauttimaan. Sukset kainaloon ja muutaman sadan metrin päähän ladun varteen kävellen ja siitä menoksi. Vähän lipsui ja välillä tökki mutta siitä huolimatta hieno lenkki, n. 1,5 tuntia vähän yli 8 km.



Sunnuntaina aamupäivä meni seuratessa hiihtoa teeveestä. Aurinko ei paistanut joten ulos ei ollut kiirettä. Iltapäiväkin meni seuratessa teeveestä olympialaisten päätösjuhlaa, sohva kyllä nyt veti puoleensa oikein kunnolla. En tiedä väsyttikö viikon aktiviteetit vai väsyttikö se soffalla löhöily.
Ohjelmassa olisi ollut pitkä ja rauhallinen lenkki. Hhmm..
Kuten monta kertaa aiemminkin toisten some-päivityksiä seuraten jostakin iskee motivaatio joka lopulta saa liikkeelle.
Päätin lähteä, vasta kuudelta illalla, kokeilemaan flunssan vuoksi tekemättä jäänyttä pyramiditreeniä. Pääsisi nopeammin kotiin saatikka lähtisi pitkälle peekoolle.
Sunnuntain treeniksi siis tuli tuo pyramiditreeni. Aloitettiin pikkuhiljaa sykkeitä nostaen ja samaa toteuttaen takaisin matalalle sykealueelle. Vähän oli vaikeaa seurata sykettä ja myös aikaa kun ei hämärässä nähnyt kellon lukemia, argh...eihän minulla ole edes silmälaseja mukana juoksulenkeillä. Olisi pitänyt pistää otsalamppu ! No, jotenkuten mielestäni sain treenin tehtyä niinkuin piti, niin luulin mutta kun katselin suunnon käppyröitä niin ihan persiilleen taisi mennä koko treeni. Yritys oli ainakin kova. Aikaa kului 1,11 ja  9,7 km sekä keskisyke 143.
Niin että tällainen oli minun vähän kevyempi treeniviikko, sattui nyt nuo hiihtokelit kohdilleen. Enkä päässyt kertaakaan salille asti.




Jostain taas iski silmille että HCR:n on enään 12 viikkoa...



sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Hallitreenejä

Karhuhalli (kuva Kalle Kuusisto)





Viime aikoina on Karhuhalli tullut tutuksi. Muutamaan vuoteen siellä ei ole tullut käytyä, aikanaan paljonkin lasten futistreenien myötä ja jopa itsekin olen muutaman kerran pallon perässä siellä karannut. Nyt olen johkaantunut sinne treeneihin treenitehtaan porukassa ja jopa juossutkin siellä, 52 kierrosta putkeen. Todella hienoa että on tällainen sisähalli. Kynnys on mataloitunut sen verran että sinne on helppo mennä. Yleisövuorolla on hallissa porukkaa todella paljon.

Maanantaina pääsin vihdoin hiihtämään! Toki jouluna hiihtelin Äkäslompolossa mutta Yyteri on vielä antanut odottaa latujaan. Päivä sattui olevan pienillä järjestelyillä molemmille, minulle ja työkamulle sopiva.
Suuntasimme Noormarkun Torpankorpeen. Keli oli vähän söhröinen, lunta tuprutteli. Sukset onneksi hoiteli homman kotiin vaikka vähän nihkeää olikin. Kyllähän suksi luisti mutta ehkä vähän joutui lykkimään enemmän. Ylämäet tuntui menevän hyvin, joten ehkä jalkatreenit salilla on ollut kohdillaan. 1,5 tuntia ja reilu 11 km. Oikein mahtava iltapäivä taas.
Sain muuten proolta pari hyvää tekniikkavinkkiä, mm. peppu kunnolla alas kun liukuu alamäkeen, hhmmm...taisi se vähän lisätä vauhtia.



Tiistaina pääsin taas jo hyvissä ajoin lenkille, nyt vuorossa ihan tunnin pk. 8 km pääsee tunnissa minun sykkeilläni.  Tuuli yllätti takaisinpäin tullessani. Siinä kun harmittelin miksi viima änkesi hupunkin sisään niin tulipa mieleen juoksuhaasteen kohta 23, siispä käännyin ympäri ja juoksin takaperin ! Ainakin pienen pätkän, tuntui muuten pohkeissa.
Keskiviikkohan oli ystävänpäivä ja paikallinen kpk247-jaosto järjesti yhteislenkin. Sinnehän piti mennä kun olisi tarjolla jopa vihreitä kuulia! 

Lauantain hallimaratonillahan minulle kävi niin että jouduttuani väärään sarjaan jäin ilman pokaalia. Sain viestin että yksi pokaali oli jäänyt jakamatta että jos vaikka haluaisin sen ? Tottakai, vaikka olihan siitä isoin hekuma laantunut kun ei heti päässyt sitä hehkuttelemaan. Sain pokaalini ystävänpäivän lenkillä. Olikohan tämä nyt sitten "epävirallinen" pokaali...hieno jokatapauksessa.

Päivän treenitossut ja yllätyspokaali

Fiilistelyä hallipuolikkaalta...(kuvat Kalle Kuusisto)



Muutama juoksija suuntasi katinkuruun, puolessavälissä lähdin takaisinpäin että ehtisin myös karhuhalliin treeneisiin. Alkulämpö tuli siis tehtyä jo ulkona, 6 km keskisykkeellä 147. 
Treenit siis jatkui sisätiloissa, tunti tehokasta hyvässä seurassa. Erilaisia tekniikkaharjoitteita, hyppyjä, loikkia, pakarajuoksua, boksihyppyjä, askelkyykkyjä, keskivartalotreeniä jne. Lisää takaperin juoksua...Keskiviikko oli siis tehokas päivä.
Torstaina pidinkin sitten totaalisen lepopäivän. Illalla jo rupesi vähän olemaan senlaatuisia oireita että saattaisi pukata flunssaa. Otin kuitenkin töihin mukaan treenikassin, jos se olo vaikka kohenisi. 
Olin sitten kahden vaiheilla lähdenkö lenkille vai en. Ohjelmassa olisi ollut reipasta vk-vauhtia.
En ihan pienestä säikähdä, enpä kyllä usein edes ole kipeä. Jätin jokatapauksessa sitten menemättä ja se olikin ihan hyvä päätös. Lauantaina oli olo vielä tukkoisempi. 
Joten päivä kului sitten soffalla sukkaa kutoen ja katsoen olympialaisia...myönnetään kyllä että pers rupeaa puutumaan.
Viikonloppu onkin sitten huilattu. Jokseenkin rasittavaa, välillä tuntuu että voisi lähteä rauhalliselle lenkille ja sitten taas ei. Pitäisi olla niin kipeä ettei tulisi edes mieleen...

Viikonloppukin sattui olemaan tosi aurinkoinen.

Sain valmiiksi Venlalle kutomani villasukat...jotain hyödyllistä siis tuli tehtyä.



Välistä jäi nyt flunssan vuoksi kunnon vk-treeni ja sunnuntain pyramiditreeni. Sekin varmaan jotain muuta kun peekoota.



sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Puolimaraton sisähallissa

APK-hallimaraton

Maanantaina jatkui edelleen talviset pakkaskelit, aurinko paisteli ihanasti ja pakkanen pureskeli.
Pääsin Martan kanssa pienelle päivälenkille metsään, Martta tietysti oli haltioissaan ja minua harmitti kun piti palata työpöydän ääreen. Työpäivän päätteeksi lähdin sitten oitis juoksemaan sitä pitkää pk-lenkkiä mikä sunnuntaina jäi tekemättä. Nytkin kyllä oli pakkasta n. 13 astetta, laitoin reippaasti vaatetta päälle. Taisi pakkanen jähmettää vauhtia sillä keskisyke oli 122, siis erinomainen. Olin lenkillä n. 1,40 tuntia ja matkaa kertyi 10,5 km. Oli jotenkin erityinen flow päällä, askel eteni kepeästi ja lumi narskui ja piti ihmeellisiä ääniä tossujen alla. Jotenkin olisi virtaa riittänyt vaikka kuinka pitkään lenkkiin mutta armahdin kylmänkankeita olkavarsiani ja reisiä...

Maanantaina piti treenikalenterin mukaan olla 400 m vetoja. Ne sitten tein tiistaina, tiistain lyhyempi pk-perusmatka jäi sitten väliin. Tiistaina vieläkin pakkasta 10 mutta onneksi tuli vaatekerrokset jo testattua niin ei tarvinnut enempiä funtsia missä vermeissä tarkenisi.
Kivoja nämä pakkaslenkit kun kroppa on niihin jo tottunut. Sattumoisin minulla on inovin maastolenkkarit sen verran leveät että niihin mahtui jopa villasukka ! Ne on kyllä olleet jo tovin uusimisen tarpeessa, varpaat pyörii turhan paljon. Vanhat tossut ne eivät ole, en tiedä miksi ne Vaarojen maratonilla tuntui ihan hyviltä, en silti muista montako sukkaa niissä silloin oli  :) Mutta näistä taisi tulla hyvät kylmän kelin lenkkarit kun on tilaa villasukillekin !

Keskiviikolle oli varattu lihaskuntotreeniä, juoksutekniikkaa jne. Tuli siis taas yksi haastekohta suoritettua, nro 35, "tee juoksutekniikkaharjoitus". Olihan tehokasta treeniä, takareisissä tuntuu siltä että on tehty muutamat boksihypyt ja eteneviä askelkyykkyjä.
Myös kohta nro 31. on suoritettu, juokse 400 m kovaa ja ota aika, 1,36. Itse en ottanut aikaa mutta eiköhän se silti käy suoritteeksi.
Torstaille oli juoksusta vapaapäivä, kävin sitten lopulta salilla tekemässä runsaan puolentunnin pikatreenin.. Jätin jalkaprässit pois ja keskityin enemmän yläkroppaan.
Tytär oli loppuviikon visiitillä ja heti jouduin aamulenkille. Perjantaina ennen töihin menoa tuli siis tehtyä rapsakka 5 kilsan aamulenkki. Keli oli mukavan napakka, pakkasta vain muutama aste.
Perjantain treenin piti olla 500 m vetoja. Mielelläni jätin ne väliin sillä suunnitelmissa oli juosta vuoden ensimmäinen puolimaraton lauantaina.


Aamulenkillä törmäilee muihinkin koiranulkoiluttajiin


Porin Karhuhallissa järjestettiin APK-maratoonarien järjestämä hallimaraton ja puolikas. Puolikasta varten ei ole nyt treenattu joten ajattelin ottaa sen viikonlopun pitkiksenä. Olisipa sekin tehtynä heti lauantaiaamuna.
Tyypillistä minulle ettei turhaan ota paineita suorituksesta. Menee niinkuin on mennäkseen. Vähän pisti kyllä miettimään miten sujuu 52 kierrosta 400 m radalla. Tarkemmin 52 kierrosta ja 300 metriä.
Lähdin matkaan kaverin kera mutta jäin heti suustani kiinni toisen juoksijan kanssa, siispä jäin kaveristani heti lähdössä yhden kierroksen. Järjestys piti maaliin saakka. Juoksu sujui hyvin ja kierrokset meni nopeasti kun tosiaan oli juttuseuraa. Vähän puolenvälin jälkeen kaveri lähti kirittämään ja menin loppumatkan itsekseni. Kierroksen vaihtuessa näki isosta screenistä kierrosajan ja montako kierrosta jäljellä. Kierrokset vilisi vauhdilla. Pari kertaa otin kulauksen urkkajuomaa ja tarjolla olleita vihreitä kuulia!

Yhdellä kuulalla sai virtaa useammallekin kierrokselle!

Kierrosten keskiaika oli 2:27.6 ja nopein 2:11.1. Lopputulos 2.10.05. Pitää olla tyytyväinen, keskivauhti oli 6.10. Keskisyke 147.
Olin sarjassani toinen. Pokaali meni sivu suun sillä olin joutunut väärään sarjaan. Jälki-ilmoittautuminen oli vähän sähläämistä.
Kaikenkaikkiaan, tuosta pokaalista ylipäästyäni, ihan hyvä tapahtuma, erilainen juoksu erilaisessa ympäristössä. Ihan hyvät järjestelyt. Puolikkaan juoksijoita oli n. 40 ja maratoonareita 60. Ei ihan yksin tarvinnut juosta.
Saattaisin osallistua uudestaankin. Kyllä tästä kisasta voi ruksia pois juoksuhaasteen kohdan 30. "Juokse radalla "!
Juoksu sujui ihan kevyesti, polvikaan ei nyt oireillut. Luulisi tuosta ajasta olevan helppo vähän parantaa. Loppupäivän kyllä väsytti ja paikat oli aika tönkkönä. Pieni kävelylenkki tuli tehtyä ja se varmaan vähän auttoi palautumaan.

Sunnuntaina ei tarvinnut sitten lähteä pitkikselle. Päivä meni kokatessa ja ulkoilessa lasten kanssa Yyterissä. Laskiaissunnuntai oli kerännyt tosipaljon muitakin ulkoilijoita. Päivä oli ihan kiva, pakkasta n. 5 astetta ja pientä lumisadetta. Illemmalla kävin viemässä tytärtä bussiasemalla niin samalla reissulla piipahdin kuntosalilla. Sunnuntain treeni siis tunti kuntosalitreeniä. Tämä viikko on ollut aika aktiivinen. Neljänä päivänä juoksua yht. 43 km ja kolmena päivänä lihaskuntotreeniä. Siihen päälle viikonlopun kävelyt ja ulkoilut. Taisi kerran tulla juostua yksi mäkikin Yyterissä ylös...




Kovin usein ei ole enään käyty
laskittelemassa pulkkamäessä.
Ehkä siitäkin voisi tehdä perinteen,
nyt kun taas on pieniä pulkkailijoita.




Ensikerralla pitää ottaa
isompi pulkka mukaan niin mahtuu mummukin kyytiin...





sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Ihania talvipäiviä


Sunnuntain juoksu tuli lopetettua hyvässä kohtaa, polvi ei alkanut enempää temppuilemaan. Pakko alkaa taas huoltamaan paikkojaan että pysyy poluilla!
Pitkästä aikaa rullailin jalkoja, reisien kohdalla sattui kyllä siihen malliin että jumit on lujassa. Jospa nyt yrittäisi taas säännöllisemmin availla paikkoja sen avustuksella.

Viime aikoina olen kokeillut etätyötä kotona. Mm. maanantaina oli etänä ja oli ihan luksusta kun kävi kesken päivää koiran kanssa ulkoilemassa. Tiistain työpäivän suunnittelin niin että pistin pillit pussiin jo iltapäivällä ja lähdin koiran kanssa juoksulenkille. Aurinko miltei pilkisteli vielä. Tähän vuoden aikaan se ei kauaa taivaalla ole, jos nyt viitsii edes näyttäytyä.

Tiistain treenit tuli siis tehtyä koiran kanssa, tunnin verran rauhallista peekoota. Martan kanssa saa kyllä tehtyä ihan hyvät juoksutreenit, usein mennään sellaisille reiteille että hän saa kirmailla vapaana.
Keskiviikolle oli tiedossa toiminnallista ja lajikohtaista lihaskuntoa Karhuhallissa.
Suorastaan nautin kun pääsin pitkästä aikaa treenitehtaan mukaan!
Alkulämpönä pari kertaa hallin ympäri. Sitten monenmoista hyppyä, loikkaa, voimaa ja kaikenlaista sellaista joka pisti jaloissa tutisemaan. Session päätteeksi taas pari kertaa hallin ympäri. Aika hiekkaselta tuntui koivissa kun ekan 400 metriä koitti painella "lujaa", ei oikein tuntunut etenevän mihinkään suuntaan..
Perjantaina kyllä tuntui etureisissä, varsinkin. Rappusia pääsi hyvin alas, kunhan vaan malttoi aloittaa rauhassa...
Keskiviikkona tuli siis yksi haaste tehtyä, nro 26. juokse juoksumatolla tai hallissa!

Perjantaina pitkän työpäivän päätteeksi Katinkuruun, menomatka vauhtia, reidet tuntui ihan rennoilta mutta kun tuli takaisinpäin palautellen niin kyllä edelleen oli etureidet keskiviikon treenistä tiukkana. Muuten treeni sujui hyvin. 
Lauantaina kaverin ja koirien kanssa 2,5 tunnin reippailulla Yyterissä. Ihan hyvää menoa, kelikin oli miltei talvinen, pakkasta lähemmäs 10 ja luntakin jonkinverran. Odottelen mielenkiinnolla koska Yyteriin ilmestyy latuja !
Koirat nauttivat kun saivat painella vapaina, alkukohelluksen jälkeen ne ei pahemmin toisistaan välittäneet. Meillä oli myös eväät mukana, mainiot kuten aina. Kuumaa kaakaota, kahvia, voileipää ja yllätysyllätys, reissussa muhentuneet runebergintortut, namnam.

Joo joo...odottakaa nyt hetki...




Sunnuntaina olin jo kellonkin pistänyt hälyttämään ajoissa, pakkasta vaan olikin 17 astetta joten enpä kiirehtinyt lenkille. Sain kuitenkin yllättäen kyydin salille joten nopsaan kamat kassiin ja menoksi. Tulikin hyvä 1,5 tuntinen salitreeni. Kun pääsin takaisin kotiin niin Martan kanssa ulos nauttimaan aurinkoisesta pakkaspäivästä. Vähän toista tuntia reipasta kävelyä. Juoksukelikin olisi jo ollut siedettävä mutta laskiskelin että salitreeni ja kahden päivän kunnon kävelytkin on ihan hyvät vaihtoehdot tälle viikonlopulle.



Treenit jatkuu taas ensiviikolla...