Rappuset

Maanantaina piti lähteä pitkikselle joka jäi viikonloppuna tekemättä. Kuinka tuntuukin taas tutulta...

Eikä se juoksu ollut sitten ollenkaan kevyttä. Luulin että saan kääntyä piankin takaisin. Lähdin metsäpolkuja pitkin Yyteriin päin, matkalla bongasin uudet rappuset! Siis ikivanhat ja sammaleen peitossa, ei yleisessä käytössä vaan vähän pöpelikössä piilossa. Jotenkin nyt ne vaan pomppasi silmille "haa, rappureeniä", no rappusia on 37 kpl. Muutamaan kertaan testasin niitä ja siitä varmaan sain vähän virtaa lenkille, lopulta lenkin pituudeksi tuli pari tuntia. Tein myös toisessa kohtaa muutaman mäkivedon. Klassinen esimerkki taas kun juoksu tökkii ja yhtäkkiä se kulkeekin vaikka minne.

Ehkä nämä kaipaisivat vähän rapsutusta.

Keskiviikkona kävin vaihteeksi juoksemassa mäkivetoja Porin metsässä, kuinkas muutenkaan. Sykkeet oli jo alussa tosi korkeat, pitäisi varmaan vaihtaa kelloon paristo. Parin kilsan alkulämmittelyn jälkeen pistelin mäkiä edestakaisin useampia kertoja. Suhtkoht hyvin sujui, pari kilsaa rennosti takaisin joten matkaksi tuli 7 km.

Torstaina taas suoraan töistä lenkille. Siitä sitten kehkeytyi aika paskamainen lenkki. Työpäivän päätteeksi iski vähän kiire ja huomasin että turhaan ärsyynnyin. No, ajattelin että lenkillä leppyy. Nyt oli sykkeet ihan kohdillaan pk-alueella. Aika alussa jo totesin että vatsa on vähän sekaisin ja kahteen otteeseen jouduin biokätköilemään. 

Samoin suoraan vessaan kun sain lenkin päätökseen. Suoraan sanoen olin kiukkuisempi kuin lenkille lähdössä. Veikkaisin syylliseksi Lidlin urheilujuomaa, en sitä edes juonut kuin muutaman kunnon höläyksen juuri ennen lähtöä. Hcm tarjoilee maratonilla kyseistä juomaa joten ajattelin etukäteen totutella itseäni siihen. En kyllä kolmatta kertaa kyseistä tuotetta testaa. Olen välttänyt keinotekoisia makeutusaineita joten itseäni voin syyttää. Tyhmästä päästä sitten kärsii koko ruumis...

Pitkän aikaa olen käyttänyt Fastin Fastereidiä mutta nyt sitä en ole mistään löytänyt. Siinä ei ole lisätty keinotekoisia makeutusaineita.

Mutta lenkistä tuli 9 km ja aikaa pysähdyksineen 1,10. Ihan ok siis lopulta.  Sykkeet pysyi matalalla vaikka veetuskäyrä tuntui nousevan...

Kuinkas sattuikaan, kotona odotti postin lappu saapuneesta paketista. Tilasin alkuviikosta uutta Fendurex-urheilujuomaa jossa ei ole keinotekoisia lisä- eikä makeutusaineita! Se on myös ph-arvoltaan sellainen joka on hampaille parempi kuin moni muu urheilijuoma. Bongasin tuotteen Liikuntapäiväkirja- blogista. 

Perjantai oli lepopäivä sillä kävin hierojalla. Jalat ja pohkeet oli aivan täynnä jotain ihme jumeja.

Lauantai-aamuna käytiin poikien kanssa putsaamassa ne portaat. Innokkaiden apurien kanssa se kävi nopeaan.

Päivällä oli muuta menoa joten pääsin ne testaamaan vasta illalla. Kyllä niissä kohtuullisen treenin sai aikaiseksi. Kotoa sinne tulee parisen kilsaa peekoota. Viiden sarjoissa tein erilaisia variaatioita

ylös rappusia, hyvän kombo oli raput ylös ja viereistä alamäkeä juosten alas ja taas ylös. Välillä ylämäkivetoja. Nousukertoja taisi tulla n. 30-35, en kyllä pysynyt laskuissa. Rappusia on 37 kpl.

Sunnuntaina pitkä lenkki. Sekin siirtyi taas myöhempään päivälle, aamulla oli vatsa kipeä. Koko viikon on ollut ongelmia vatsan kanssa. Pakkohan sinne lenkille oli lähteä että saa noita kilometrejä alle, olin varautunut siihenkin että tulen piankin takaisin. Nyt oli uutta Fenderex-juomaa eikä se ainakaan tuottanut lisää vatsaongelmia. Juoksu tuntui kohtuullisen hyvältä, syke pysyi matalalla 127:ssä. Mukana oli muutama energiapastilli ja pieni juomapullo. 11 kilsan kohdalla käännyin takaisinpäin. Viimeiset kilometrit oli aika raskaita ja jouduin muutamaan otteeseen kävelemäänkin. Selkeästi oli energiat loppu. Koska vatsa oli ollut outo en ollut kovin hyvin syönyt kuin aamupuuron.

Positiivista oli se etten kertaakaan joutunut puskakäynnille. Pituudeksi tuli 21.9km,  aikaa meni 2.44 h ja keskisyke 127. Mutta hetkeen ei ole ollut noin raskasta juoksua.

Kolme viikkoa maratonille ja olen jo ihan epätoivoinen. Eihän tästä tule mitään...

Hyviä asioita

Johanna Kantapääopistosta laittoi minulle haasteen.

Pitäisi miettiä mistä asioista on kiitollinen. Hyviä asioita. Haaste jossa joutuu siis oikein miettimään aihetta. Tuntuu helpolta mutta pitää ihan miettiä että mikä tosiaan on sitä hyvää.

Johanna kirjoitti myös toisesta aiheesta joka pisti miettimään, miksi kirjoitan blogia. Annanko itsestäni myös muuta kuin vain nämä treenijutut...

Olen alunperin alkanut kirjoitella ihan omaksi ilokseni ja pitkän aikaa meni ennenkuin kenelläkään edes ohimennen mainitsin blogistani. Tässä tekstissä varmaan tulee itsestään ilmiannettua muitakin kuin treenijuttuja.

Joskus tuntuu, ansaitusti ehkä, että olenkohan vähän itsekeskeinen tyyppi. Tarkoitan sillä sitä että pidän huolen että olen itseeni tyytyväinen, en välttämättä passaa muita vain siksi että pitäisi. Äitinä tai mummuna. Passaan mielelläni, ehkä olen jo saanut vähän välimatkaa siihen sikäli että oma kuopukseni on jo yli kaksikymppinen, neljästä lapsesta nuorin. Olen kyllä tovin toiminut kotiäitinä. Nyt on ollut aikaa myös omille jutuille. Kiitollinen olen tuosta katraasta ja nykyisin meillä menee lasten kanssa oikein hyvin. Matkaan on mahtunut monenlaista.

Kiitollinen olen myös kahdesta lapsenlapsesta. Hienoa että he asuvat lähellä ja on mahdollista olla heidänkin arjessaan. Mieheni kanssa on taaperrettu kauan, välillä ylös ja välillä alas ja kaikkea siltä väliltä. Kiitollinen olen jo jopa hänestäkin. Nykyisin kun olen jatkuvasti juoksemassa missä milloinkin, ei kuulu mitään marmatuksia ja sauna lämpiää. No, kerran hän vähän huomautti kun olin lähdössä jonnekin pitkälle juoksureissulle vähän pidemmälle, eikö sitä vois vaan mennä vaikka bussilla Raumalle ja juosta kotiin. Tai vaan pieni lenkki, talon ympäri....normaalisti kyllä työnjako toimii !

Kolme hyvää asiaa minun päivissäni, aamulla on kiva lähteä töihin. Minulla on hyvät työkaverit joiden kanssa muutenkin viettää aikaansa. Martta, meidän pikkuinen sheltti tuo iloa päiviin. Mieskin varmaan luetaan tähän joukkoon, kaikesta huolimatta Porilainen huumorinkukka värittää päiviä.

Kolme hyvää minussa, olen tosi rauhallinen. Tyypillinen vaaka. Elämän myötä olen kouliintunut siksi tukipilariksi joka ei saa paniikkikohtauksia. Juoksun myötä olen löytänyt itsestäni myös tietynlaista päättäväisyyttä ja itsepäisyyttä. Aina ei voi mennä sata lasissa, osaan ottaa myös rennosti ja tiedän kyllä koska pitää levätä ja tehdä jotain muuta. Rauhallisuudesta huolimatta olen myös spontaani, ilman liikoja miettimisiä löydän itseni joskus vähän yllättävistäkin paikoista.

Kolme hyvää elämässäni on todellakin perhe, lapset ja lapsenlapset. Ystävät. Juoksun myötä tulleet uudet tuttavuudet joihin en varmaankaan muuten olisi tutustunut.

Kolme hyvää blogissani, lisään paljon kuvia, luonnosta ja treenimaisemista sillä minusta on hienoa jos niistä välittyy se fiilis mikä tuolla luonnon keskellä itselle tulee. Bloginkin kautta on saanut uusia tuttavuuksia joista joihinkin on sitten tutustunut paremminkin. Toivon että blogini kautta joku ehkä innostuu juoksusta, senhän voi aloittaa vasta nelikymppisenä kuten minäkin.

Kolme hyvää tänä vuonna, yhteislenkit ja juoksukisat erilaisten kokoonpanojen kanssa. Tulossa maraton ja  kotirataultra, useampi polkujuoksukisa, juoksuyhteisö vetää puoleensa enemmän kuin kilpailujen tulokset.  Lastenlapset.

Kävin tänään Martan kanssa iltalenkillä metsässä. Ihan kävelyllä. Voisin ottaa tuolin mukaan tuonne metsään, istuskella siinä ja antaa koiran leikkiä pitkin sammalikkoa, polkuja ja mättäitä. Siellä hiljaisessa metsässä tuntee suurta kiitollisuutta että on tällainen ympäristö, puhdas luonto. Metsä jossa voi käydä vaikka joka päivä. Haluaisin muuttaa metsänlaidalle.

No enhän nytenkään asu kuin kivenheiton päässä...

Katarina 2018 ja uudet IMURIT

Maanantaina reissusin Vaasassa tyttären luona ja aikomuksena käydä imuriostoksilla! Tarkoitus oli ostaa ensimmäiset Asicsen tossut, Yksi malli oli kiikarissa. Jännä kun en ikinä ole kyseistä merkkiä käyttänyt, enkä ole halunnut edes niitä hommata. Nyt kuitenkin sattumalta kokeilin ja ne tuntuivat oikein hyviltä. Iän myötä varmaankin on vähän toinen jalkaholvi madaltunut ja se on sitten siitä syystä ehkä vaivannutkin.  

Mieli avoinna muillekin merkeille, vaikka myyjä kovin oli Asicstyyppi. Hän esitti vähän Hokaakin mutta en halunnut niitä kun juurihan ostin Hokan Speedgoatit polkujuoksukengiksi ja olen niillä ehtinyt juosta vasta kaksi kertaa. Ne on kyllä aivan mahtavat. Hän nyt kuitenkin toi kokeiltavaksi myös Hokan Clifton 4:set. Ai ai, nehän olivat aivan ihanan tuntuiset. Heti olisi tehnyt mieli lähteä lenkille! Asics tuntui toisessa jalassa ihan..tavalliselta ja tylsältä! Valitsin Hokat ja olin tyytyväinen.

Tiistaina tein niillä ensimmäisen juoksun, käytiin koiran kanssa tunnin lenkillä. Alussa ne vähän haki paikkaansa mutta jossain vaiheessa huomasin että ne ovat jotenkin muovautuneet itselle sopivaksi. Vasen jalkaa on vähän muuttanut askellusta ulkoreunalle ja nyt selvästi huomasi että Hoka piti askeleen neutraalina. Askel rullasi hienosti. Odotan näiltä kengiltä paljon. Kyllä sietääkin sillä omistan nyt sitten kahdet Hokat...
Keskiviikkona katinkurussa Himohikisten juoksuporukan kanssa. Hyvä vajaan tunnin pk-lenkki. Hokat istui hyvin edelleen.

Torstaina lähdettiin kaverin kanssa kohti Huittisia. Päästiin yökylään ja vähän saunomaan  työkaverin luo. Mukava visiitti, pitäisi useammin kutsua itsensä kylään! No, meidän reissumme jatkui aamutuimaan kohti Raaseporia. Viikonloppu vietettiin Uudenmaan prikaatissa, Dragsvikissa, Naisten valmiusliiton järjestämässä Nasta-harjoituksessa. Katarina 2018. Tällä kertaa aiheena Tosielämän ensiapukurssi.

Tämä oli kolmas Nasta-harjoitus jolle olen osallistunut. Vaihteeksi sisämajoituksessa, pari edellistä kertaa ollaankin nukuttu joko teltassa tai taivasalla. Harjoitukseen osallistui n. 320 naista, meidän kurssilla oli 29 . Ensikertalaisia ja konkareita. Jokin näissä vetää puoleensa. Nastoja järjestetään kaksi kertaa vuodessa ja seuraava on syksyllä. Ikäjakauma oli 18 vuotiaista varmaankin yli 70-kymppisiin.
Kurssi vastasi odotuksiani, enemmän olisi voinut olla äksöniä. Kaikenkaikkiaan ihan hyvä kurssi ja hyödyllinen. Yhtä tärkeitä näissä harjoituksissa, koulutuksen sisällön lisäksi, on yhteisöllisyys ja ne muut 300 naista. Kaikki ovat samalla viivalla, samoissa vaatteissa ja varusteissa, ketään ei erotu porukasta ulkoisen habituksen perusteella. Viikonloppu yhteisessä tuvassa ja yhteisissä harjoituksissa marssimassa ja jonottamassa ruokailuun tai minne milloinkin on ihan upea kokemus. Joillekin saattaa olla ihan ensimmäisiä kertoja olla tiiviisti ryhmässä, yhdessä oppien uusia taitoja. Meillä oli yhdessä hauskaa.

Kasvattaa luonnetta mm. nukkua kerrossängyssä ilman korvatulppia kuorsauskonsertissa joka kuuluu alapediltä. Kotona voi sentään potkia kuorsaajaa kylkeen...
Mahtava näky kohtasi saunanlauteilla, siellä istui liki 50 naista. Valtava pulina ja puheensorina, aivan älyttömän hyvät löylyt ja muut pöhinät.
Tämän ensiapukurssin lopputulema on se että on enemmän uskallusta tarttua toimeen, luottamusta omiin taitoihin. Tietoa sain tulvimalla, vuorovaikutusta oli puolin ja toisin, opeteltiin sidontataitoja, elvytystä ja esim. defibrillaattorin käyttöä. Käytännön toimintaa harjoiteltiin lavastetussa liikenneonnettomuudessa.

  

Juoksutreenit jäi siis tänä viikonloppuna tekemättä. Viikolla oli vain kaksi juoksulenkkiä, viikonlopun marssiharjoituksia ei ehkä lasketa. Sain niistä vaan pohkeet juntturaan.

Nyt on vähän ruvennut paniikki iskemään. Neljä viikkoa maratonille !

Endorfiinejä...

Viikonlopun kisailut jäi sikäli päälle että olin ihan endorfiinipöllyissä pari päivää. En ole varma mahdoinko yölläkin juosta kasitien laitaa.

Mutta se näissä kisoissa onkin parasta kun ne tuovat onnistuneita ja hyviä fiiliksiä, onhan yksilösuorituksetkin makeita mutta tällainen viestijuoksu, hyvällä porukalla on vähän erilaista kun saa hehkuttaa juoksuja ja onnistumisia muiden kanssa. Vaikka mielestään ei ihan nappisuorituksia olisikaan saanut niin se jää taka-alalle kun on hyvä porukka koossa. Kaikki ovat samanlaisessa pöllyssä juoksun jälkeen...no, jo ennenkin juoksua...

Maanantaina pidin lepoa juoksusta ja tein koiran kanssa vähän pidemmän kävelylenkin. Siitä tuli pidempi kun en malttanut lähteä pois metsästä. Menin rauhalliseen tahtiin pitkin polkuja ja vähän vierestäkin, nautin ja nuuhkin metsää ja ihailin maisemia. Martta siinä samalla meni kuin duracellpupu pitkin poikin, ihan joka suuntaan.

Tiistaina tein kympin rauhallisen lenkin, pk-vauhtia enkä niin katsellut mittaria. 

Hyvällä fiiliksellä. Matkaa kertyi 10,7 km, aika 1,10 . 6,30 keskivauhdissa oli keskisyke 135,

siis erittäin matala tuossa vauhdissa. Hyvä, kehitystä havaittavissa!

Keskiviikkona pitkästä aikaa vanhan tutun juoksuporukan kanssa Katinkuruun ja takaisin. Rennosti, yhdellä tietenkin vähän "keuli", joten mentiin välillä vähän reippaampaakin vauhtia. Hyvä lenkki kuitenkin ja kiva nähdä kavereita.

Torstainakin kävin vaivihkaa pienellä puolen tunnin höntsällä Porin mettässä. Iltaysiltä..no aika myöhäinen ajankohta mutta olin hakemassa tytärtä junalta joten sen varjolla piipahdin juoksemaan. Kävin pistelemässä muutaman mäkivedon. Piti mennä vähän eri mäkeen kuin yleensä, mutta siellähän oli vielä latupohjaa niin paljon ettei voinut ajatellakaan sutivansa niitä ylös.

Joten taas mentiin sitä pitkää ja loivaa ylämäkeä. Hyväksi havaittua. Perjantain pidin huilipäivän. Lauantaina tyttären kanssa aamulenkkisuunnitelma vesittyi kun molempia vähän väsytti. Käytiin puolenpäivän aikaan mukava 7 km lenkki, vähän vauhtileikittelyä ja tein yhden kilsan vedon. Vauhti oli 4.45.
Ensimmäistä kertaa oikein lämmin päivä, aurinko paistoi ja pipo vähän tuntui olevan liikaa.

Lauantaina vielä illalla lähdettiin koiran kanssa iltalenkille. Ihan kävelyä ja maisemista nauttimista.
Sunnuntaina sitten vaihteeksi pitkän lenkin vuoro. Nukuin rauhassa aamulla pitkään ja lähdin vasta lähemmäs yhtätoista. Olisihan se hyvä päästä lähtemään tosi paljon aikaisemminkin, olisi sitten lenkki tehtynä hyvissä ajoin. Mutta pitää näistä viikonlopun aamuistakin nauttia kun ei kerran minnekään ole kiire.
Aurinkoinen päivä, lämmintä oli ja liikaa oli vaatetta päällä. Saldoksi tuli 2,11 tuntia, 18,3 km. Keskisyke mainio 129.
Hyvä treeniviikko takana.

Näin keväisin on mahtavaa että on luonto lähellä, joka päivä voi piipahtaa metsään ihmettelemään miten luonto herää talven jälkeen. Todellista metsäterapiaa. Minun ei tarvitse lähteä halailemaa puita, vaikka se nyt tuntuukin olevan trendi. Metsä ja puut ovat minulle ihan lähellä ja olen toki huomannut metsän rauhoittavan ja positiivisen vaikutuksen. Luksusta että on ihan oma lähimetsä.

KarhuViesti, Raumalt Porrii...

Tiistaina vielä viimeisiä vauhteja Karhuviestiin. Jos viikonlopun pitkiksellä oli syke erittäin matalalla niin nyt vedoissa sykkeet huiteli ihan taivaissa...200 m x 5 ja maksimit oli reippaasti yli mun huippulukemat ! En helpolla saa noissa vedoissa sykettä ylös, vaikka ne tietenkin pitäisi tehdä kovilla lukemilla...nyt taisi olla kaikki yli 170..jopa 191, mähän olisi jo hapeton tossa vaiheessa. Suunnon käppyrää kun katselee niin se taisi taas kulkea omia polkujaan...

Mutta keli oli taas erinomainen, aurinko paistoi ja lämmitti.

Keskiviikkona kokoonnuttiin vielä viestiporukan kanssa pienelle lenkille Katinkuruun. Nyt sitten satoi vettä! Onneksi se ei siellä metsässä haitannut ja jossain vaiheessa se jo loppuikin. Lopulta keli oli siis taas kerran oikein mainio. Pientä lämmittelyjuoksua alkuun ja sittan takaisin reippaan rennosti, muutamia tolpanvälejä vauhtia vaihdellen..

Pari viimeistä päivää sitten vaan venyteltiin ja rullailtiin jalkoja auki. Takareisi jumitti ja päätäkin rupesi pakottamaan, olisko ollut kisajännitystä ! Se jokatapauksessa vaati buranaa ennenkuin hellitti, epätavallista mulla tuollainen päänsärky. Onneksi sain sen talttumaan ennen juoksua.

Lauantaina oli kevään kohokohta, Karhuviesti. Raumalt Porrii. Tähän on treenattu kevät. Kokoonnuimme Karhuhallissa ja sieltä lähdettiin parin joukkueen voimin kohti Rauman toria. Sieltä olisi lähtö. Maaliin päästessä ollaan taas Karhuhallissa. Juoksin siis TT-Treenitehtaan joukkueessa, osuus on kolmas 5,2 km. Osuuksia on Raumalta 7 ja  Eurajoelta lähdettäessä 5. Raumalta Poriin on 50 km. Testijuoksussa juoksin vähän alle 5,30 pintaan. Odotettavasti kun saan kilpalapun rintaan, vauhti vähän paranee. 

En oikeastaan jännittänyt kisaa sillä olen sen juossut muutaman kerran aikaisemminkin. Oli hauskaa seurata ensikertalaisten pöhinöitä, toiset oli ihan hiljaa ja jännitti ja toiset taas ihan täpinöissään!

Toki jännitys nousi kun oma osuus läheni, onneksi se oli jo kolmas ja sitten sai vaan kannustaa muita Keli oli loistava, aamupäivällä aurinko pilkisteli ja vähän tuulikin mutta mun kohdalla oli pilvistä eikä tuuli mitenkään haitannut. Lämpötila taisi olla muutaman asteen plussan puolella. 

Sitten vaan menoksi kun sain läpsyn toisen osuuden tulijalta! En seuraillut sykemittaria, ehkä pari kertaa vilasin missä sykkeet menee. Juoksin siis ihan fiiliksellä, mielestäni sain tasaisen vauhdin heti alusta asti. Ohittelin jossain välissä kolme selkää, wau! Se on aina makeaa kun pääsee jonkun ohitse. 

Lopussa sain vähän kiristettyä ja maalissa sitten läpsytin seuraavan vauhtiin. Mittarissa 27.02,  hhmm...keskivauhti 5,12 ! Se jo tuntui hienolta, aivan makeelta siis. Vaikea sanoa millainen keskari olisi ollut pidemmällä osuudella mutta noihin lukemiin olen erittäin tyytyväinen. No hei, aivan mahtava tulos minulta. Oma ennätys kuitenkin.

Kilometriajat olivat 5.04, 5.24, 5.10, 5.16, 5.11 ja 5.06 viimeinen spurtti. Eka kilsa siis nopein, ehkä siitä syystä toka hitain. Maalissa ihan hyväkuntoisena. Herää epäilys olisiko pystynyt kovempaan...

Sitten tiputeltiin seuraavia juoksijoita omille paikoilleen ja hyvää vauhtia siirryttiin kohti Poria. Karhuhallissa kannustettiin Treenitehtaan ankkuri maaliin ja sitten odoteltiin toisen joukkueemme WBF:n ankkuria. Komiaa fiilistelyä. Kun kaikki olivat taas koolla ja saatiin mitalit kaikille suuntasimme porukalla saunomaan. 

Meillä oli älyttömän hyvät joukkueet, tuloksiltaan ja muutenkin siis upeat. Oli tosi hauska päivä. 

Veikkaan että kaikki olivat tyytyväisiä omiin juoksuihinsa, kaikilla oli hauskaa ja aika moni sai juosta oman ennätyksensä. Jotenkin edelleen oli hienoa katsella ensikertalaisten kilpailijoiden innokasta eläytymistä.

Tiilimäen Titaanin Treenitehdas
Karhuviesti-joukkue 2018

Sunnuntaina tuli ulkoiltua taas auringonpaisteessa. Illemmalla lähdin palauttavalle lenkille metsään. Vaihteeksi jotain muuta kun asfalttia. Pientä sadetta tihutteli, se tuntui ihan kesäsateelta. Taivaalta kuului joutsenten ääniä, oli aivan sellainen fiilis että on kevät!

Nyt sitten kohti seuraavaa haastetta. Muutama viikko vielä ja sitten Helsinkiin juoksemaan 42 kilsaa ja pikkasen päälle!

Munakarissa eväsretkellä

Munakari

Tänä pääsiäisenä on kyllä ilmat hellinyt. Lauantaina katselin kaukaa kun ihmisiä meni isoin määrin kohti Munakaria ja päätin että seuraavana päivänä minäkin lähden sinne tutustumaan ja otan eväät reppuun mukaan. Kyseiseen pieneen saareen ei normitalvina viime vuosina ole päässyt, nyt on pitkästä aikaa meri kunnolla jäätynyt. Kesällä sinne saattaa päästä kahlaten jos vesi on tosi alhaalla, ainakin puoli metriä normia alempana.

Sunnuntaina kävin ensin juoksemassa viikon pitkiksen. Lähdin vaihteeksi metsään, polkujuoksua parhaimmillaan. Hyvää treeniä tulevaa kesää silmälläpitäen. Hokat olivat taas kyllä mainiot, vaikka polut olivat välillä tosi epätasaisia niin askel oli vakaa. Lauantain kolmen tunnin kävely oli tehnyt tehtävänsä, syke ei noussut 130 päälle oikein lainkaan. Keskisyke oli 124. Hämmästelin sykettä jo matkan aikana sillä normistihan poluilla on aina vähän korkeampi syke. Nytkään reitti ei siis todellakaan ollut tasaista neulaspolkua! 1,40 min ja n. 12 km. Siis hidasta menoa. Tuli muuten suoritettua yksi tosi hankala rasti juoksuhaasteesta, nro.17, ota itsestäsi kuva kun juokset! Ei mikään helppo juttu. Taisi tulla myös nro.39, havannoi luontoa juostessasi. Mielellään sitä katselee ympärilleen ja toteaa kevään pilkottavan hankien alta! On sitten yli puolet haastekohteista tehty!

Aamulenkki lumisilla poluilla ja onnistunut otos haasteesta, ota kuva juostessasi...

Aamulenkin jälkeen kotona pakkasin eväät reppuun ja otin matkan varrelta kaverin mukaan. Aurinko paistoi, ehkä pari pilvenhattaraa...otettiin suunta kohti Yyteriä ja Munakarinsäikkää, siitä jäitä pitkin saareen.

Reissuun meni runsas pari tuntia ja kilometrejäkin tuli kymmenen. Kahvi ja voikkari, sekin muuten munalla, maistui hyvältä. Paikan päällä nautittiin lämpimästä auringonpaisteesta ja talvisesta maisemasta. Kierrettiin saari ja lähdettiin patikoimaan kotiinpäin.

Munakari

Aikalailla siis tuli pääsiäispäivänä ulkoiltua, pelkkää peekoota. Maanantaina, toisena pääsiäispäivänä olikin lepopäivä juoksusta. Mutta aamupäivällä taas oltiin matkalla Yyteriin. Mukana pojat, esikoinen ja hänen pieni poikansa Leo. Repussa oli hyvät eväät. Suunnitelmissa oli uusi reissu saareen mutta jäällä sen verran tuuli kylmästi että haettiin suojaisempi eväspaikka. Keli oli pilvinen ja tuulinen, mutta hyvä ulkoiluilma kuitenkin.

Nyt ei kilometrejä tullut ihan niinpaljon mutta aikaa kului taas sen kolmisen tuntia. Onneksi oli rattikelkka mukana sillä pikkumies ei ihan jaksanut kävellä koko matkaa. Eväät kyllä kummasti helpottivat oloa. 

Molempina päivinä olen venytellyt huolella ja pitkäkestoisesti. On meinaan takareidet, varsinkin toinen, tosi piukassa. Venytyksiä, rullailua ja taas venytyksiä. Tänään otin jopa pieni pallon persuksen alle, löytyi kumman makeita kohtia. Martta, meidän sheltti tykkää kiehnata kimpussani kun venyttelen ja nytpä hän vasta ihmeissään oli kun huomasi että pepun alla on pieni pallo, eikä hän sitä saanutkaan..

Toivotaan nyt että jumit aukeaa lähipäivinä.